— Jos menet uudelleen naimisiin, ei oikeus tule jättämään niitä sinulle.
Mitään vastaamatta hän meni kutsumaan äitiään, joka istui viereisessä huoneessa, liikkumattomana ja masentuneena katsellen kaikkia ystävällisen vastaanoton valmistelujaan, ainoata kaunista lakanaparia, joka huolellisesti oli menestyksen päiviltä säilytetty, maljakossa olevia kukkia, valokuvaa. Hän nousi ja seurasi poikaansa tottelevaisesti kuin tuomittu.
— On aika lähteä. Philippe saattaa minua asemalle.
— Hyvä.
Lähtiessään Albert havaitsi äitinsä liikkumattomuuden ja kuiskasi hänen korvaansa puristaen häntä rintaansa vasten:
— Olen saattanut teille paljon kärsimystä, äiti.
— Kyllä, paljon.
— Mutta te ette saa hyljätä minua.
— Oi, minä …
— Uskon teidän huomaanne Marie-Louisen ja Philippen. Kaukaa te pidätte heitä silmällä, te näette heidät joskus. Jos teidän täytyy sietää ikävyyksiä heidän tähtensä, siedättehän ne.