Molay-Norrois'n perhe puolestaan vuokrasi huvilan Uriagessa, jossa he kohtasivat suuren osan tuttua seurapiiriänsä. Kun helle teki Grenoblen sietämättömäksi, he helposti saivat tyttärensä tulemaan mukaansa:
— Miksi sulkeutuisit tuohon eristettyyn hökkeliin? Entä jos miehellesi pistäisi päähän tulla sinne? Tule meidän kanssamme niin voit olla rauhallisempi!
Elisabet oli noudattanut heidän neuvoaan. Miehensä poissaollessa hän uudelleen koki unohdettuja tunteita, pelkoa, levottomuutta. Ja Saint-Martinin talo pitkine käytävineen ja huonesokkeloineen ei herättänyt hänessä mitään mieltymystä yhtävähän kuin maaseudun mieleenpainuva hiljaisuus.
Uriage, joka sijaitsee kolmen tai neljän peninkulman päässä Grenoblesta ja neljänsadan viidenkymmenen metrin korkeudella — jotenka pääsy sinne on helppo — ja joka on aivan lähellä tasankoa, näyttää ylängöltä lainaavan ankaran ulkonäkönsä ja terveellisen ilmansa. Sinne tullaan jokseenkin ahtaan ja metsäisen solan kautta, jonka pohjalla juoksee rauhallinen puro, mille mielivaltaisesti on annettu nimi le Sonnant, soiva. Erään käännöksen jälkeen tie kohtaa pienen vuoren, jonka huippuna on Saint-Forriolin linna; puolustusmuureineen, joista on tehty pengermää, vanhoine tornineen ja päätyineen se on varsin sotaisen näköinen. Kun se on kaarrettu, päästään vihdoin Vaulnaveys'n laaksoon, jonne on sijoitettu kylpylä. Mainittua jotenkin ahdasta laaksoa, joka sijaitsee Croix de Chamroussen ja Quatre-Seigneurs'in vuoren välillä, on verrattu alukseen, jonka kokka olisi Saint-Ferriolin ja perä Vigillen linna. Jälkimäinen on kaksinverroin historiallinen: sen pani uudelleen kuntoon Lesdiguières, ja v. 1789 Dauphinen maapäivät ottivat sen haltuunsa. Se on kuin pieni vihanta keidas metsänrinteen ja niittyjen välillä. Veden runsauden vuoksi nurmi on sillä loistavaa kuin englantilaisella maaseudulla. Siellä täällä se on leikattu lyhyeksi tenniskenttiä ja kävelypaikkoja varten; onpa sinne laitettu eräs kilpa-ajoratakin.
Mélézes'in huvila, jonka Molay-Norrois'n perhe kesäkaudeksi vuokrasi, nojaa erääseen Chamroussen sivuhaaraan ja on viettävän tien varrella, joka Uriagesta kohoaa Saint-Ferriolin linnaan, joten se jonkunverran vallitsee laaksoa. Kuuset sen takana ja ruusupensaat sen edessä tekevät sen ympäristön vähän ristiriitaiseksi, kuten usein sattuu tällä maankulmalla: se muistuttaa kasvoja, joiden luontainen sulous peittyy juhlallisen ilmeen taakse.
Eräänä heinäkuun iltapäivänä rva Passerat'n automobiili toi heidän ovensa eteen Mélèzesin kesävieraat. Mainitulla rouvalla itsellään oli hallussaan naapurihuvila, missä hänen vieraanaan kävi vanha oikeusneuvos Prémereaux — häntä nimitettiin rouvan siveydenvartijaksi — ja Vimellen perhe, kun sensijaan Bonnard-Bassonit olivat asettuneet asumaan vähän alemma. Rouvat tekivät kaikenlaisia suunnitelmia, ja viimemainittu oli jo muukalaisten luettelosta löytänyt useampia ylhäisönimiä, joiden kantajien kanssa hän palavasti halusi päästä tuttavuuteen. Marie-Louise selitti heti että täällä oli paljon sievempää kuin Uriagessa; mutta kunnon Philippe, jonka pää oli vähän pyörällä nopeasta ajosta, pani vastaan. Elisabet huomasi varsinkin sen hänelle mieluisan seikan, että hän täällä saattoi välttää yksinäisyyttä. Kukaan tässä yhteydessä ei ajatellut Albertin äitiä, joka helteestä huolimatta oli jäänyt Grenobleen ja nyt saisi olla erossa lapsenlapsistaan. Parhaimmallakaan tahdolla ei muka kaikkien vaatimuksia voisi tyydyttää.
Erikoisen asemansa vuoksi Elisabet aikoi elää syrjässä. Hän oli ilmoittanut tästä äidilleen, joka hyväksyi hänen aikomuksensa. Ensiaikoina hän itse kävi kävelemässä pienokaisineen, pidättyi seurustelemasta tuttaviensa kanssa eikä vieraskäyntipäivinä tullut alas saliin. Kun hän eräänä aamuna Marie-Louisen ja Philippen seurassa meni kasinoon liittyvän nurmikon poikki, kuuli hän toruessaan tytärtään, joka oli poiminut kukan pensaikosta, kahden nuoren miehen keskustelevan tähän tapaan:
— Tuohan on rva Derize.
— Historiantutkijan rouvako?
— Niin.