Nojatuoliinsa käpertyneenä Elisabet ei viitsinyt vastata, vaan vieläpä melkein veti huulensakin sisään voidakseen paremmin sulkea suunsa, niin hän pelkäsi puhumista. Mitä hän sanoisi, siitä ei isällä ollut aavistusta, kun hän siinä iltapuvussa keikkui valkohapsistaan huolimatta — muussa tapauksessa hän ei olisi tytärtään edelleen siihen yllyttänyt.
— Oletko sairas? … Etkö? Muuten, naisten vaivat… Tulepas vaan kanssamme. Vimellet loukkaantuvat, jos jäät pois. Philippe Lagier tulee sinua huvittamaan. Hänellä on älyä ja vauhtia. Hän vähän mielistelee sinua, se Philippe Lagier, he, he!
— Kukaan ei minua mielistele.
Tämä lausuttiin niin jyrkällä äänenpainolla, että hra Molay-Norrois äkkiä lopetti kujeilunsa. Ilmeisesti tämä pienokainen oli huonolla tuulella, ja parempihan oli antaa hänen jurottaa niinkuin häntä halutti. Elämäntaito oli häviämässä, koska ihmiset eivät enää osanneet salata mielipahaansa, kantaa sitä ulkonaisesti tyynin ilmein, ollakseen sillä vaivaamatta lähimaistaan: pianpa joudutaan seuraelämässäkin siihen, että kaikki surkeudet tehdään yhteisiksi, ja kasvoilla annetaan näkyä sen epäjärjestyksen, jota ulkoasussa pyritään välttämään. Ja siihen johtaa välttämättä kauan kestänyt kansanvallan aika! Hän ei tämän jälkeen ajatellut muuta kuin turvallista peräytymistä. Onneksi hän sai vähän mielenvirkistystä yhä edelleen nuorennäköisestä kuvastaan, jonka lasikaapin ovi heijasti.
— Lepää siis, pienokaiseni, jos sinua väsyttää.
Hyvästelyyn sisältyvä moite riitti hänen isälliselle arvontunnolleen, ja jo käytävässä hänen mielensä seestyi.
Näin häirittynä Elisabet vaivaloisesti etsi kadottamaansa ajatuslankaa, kun hänen lapsensa, saatuaan kuulla hänen kotiin tulostaan, suorastaan syöksyivät huoneeseen. He palasivat kävelyltä ja naulapohjaisine jalkineilleen he saivat aikaan ison metelin. He hämmästyivät, kun eivät nähneet äitiään iltapuvussa.
— Sinä tulet myöhästymään, selitti Marie-Louise.
— Minä syön päivällistä teidän kanssanne, rakkaani.
— Oi, oi! huusi iloisena Philippe joka pauhasi paksulla äänellään kuin kello.