On kurjaa huokaella, itkeä ja pyytää. Lujana kanna taakkaa, jonka selkääs syytää sun kova kohtalosi alla tähtien ja, niinkuin minä, kärsi, kuole vaieten.
Mikään selitys ei seurannut tätä huolestuttavaa lainausta, joka ainakin hääpäiväksi oli kummallinen. Mitä se oikein tarkoitti? Minkä valituksen, minkä salaisen tuskan ilmaus se oli? Miksi tämä sininen risti oli siinä merkkinä? Elisebet hätkähti koko ruumiissaan, kuten jänis, joka turvallisesta piilostaan äkkiä kuulee koirien lähestyvän. Hän epäröi, lähteäkö tielle, jonka hän aavisti vaaralliseksi. Koska hänen käsityksensä miehensä petoksesta ei voinut muuttua, niin minkä hyväksi tämä tuskallinen retki menneisyyteen? Hän käänsi lehteä: taas sininen risti uuden kohdan vieressä, joka oli varustettu lainausmerkeillä!
»Oi teitä, nuoruuteni kuvat ja näyt, oi te lemmenkatseet, jumalaiset hetket, kuinka nopeaan te olette haihtuneet! Nyt muistelen teitä kuin vainajia.»
Elisabet koetti rauhoittua lainausmerkkeihin vetoamalla. Albert käytti näitä vihkoja muistinapuna, johon hän jäljensi ajatukset ja kuvat, mitkä kirjoissa herättivät hänen huomiotaan. Mitä huomiota silloin kannatti kiinnittää kirjalliseen pessimismiin, joka oli vailla yhteyttä todellisuuden kanssa? Sillä todellisuus toukokuussa 1903 ei ollut hänelle, Elisabetille, ollut muuta kuin sarja rauhallisia päiviä, ilman tapahtumia, ilman erikoisuuksia, päiviä sellaisia joita hän rakasti elää. Hän tarkasteli jatkoa, ja näki sinisten ristien lisääntyvän, ja niiden sijalle vähitellen tulevan katkonaisia viivoja, jotka ulottuivat pitkin koko sivun reunan. Philippe Lagier epäilemättä oli näin merkinnyt kohdat, joita hän aikoi käyttää hyväkseen oikeudenkäynnissä ja jotka näin ollen koskivat aviollista näytelmää, minkä alkua hän etsi varsin kaukaa. Elisabet ymmärsi, että Lagier näki viittauksen siihen niissä kohdissa, jotka olivat häntä loukanneet. Hänen siis tarvitsi vain noudattaa näitä tienviittoja.
Seuraavan ristin kohdalla hän ei enää voinut ylläpitää kuvittelultaan. Hänen omat muistonsa tulivat avuksi. Kesäkuussa 1903 Albert oli erään yhteiskunnallisen yrityksen hyväksi pitänyt Pariisissa esitelmän avioliitosta, jonka menestys oli ollut niin suuremmoinen, että hänen oli täytynyt toistaa se maaseudulla ja ulkomailla. Mutta tämän esitelmän johtavat aatteet löytyivät järjestämättöminä vihosta, josta Elisabet saattoi lukea seuraavaa:
»Naisen kasvatuksesta. — Kaksinkertainen vaara on vältettävä: sellainen kasvatus joka liiaksi painostaa naista, joka tekee hänestä heikon ja tunteilevan olennon, mutta hyvän taloudenhoitajan, hienotuntoisen ja varman seuralaisen, joka on huonosti selvillä miehensä puuhista ja talouden pikkuseikkoihin vajonnut, kykenemätön taas puolestaan muovailemaan miehiä ja naisia; ja sellainen kasvatus, joka pyrkii luomaan miehen kilpailijaa ja rikkoo perheen ehjyyden riistämällä siltä luonnollisen johtajansa. — Edellisessä tapauksessa nainen pitää avioliittoa muuttumattomana seikkana, lopullisena ratkaisuna. Hän ei ymmärrä, että onni on joka päivä voitettavissa ja menetettävissä, ja vaatii jatkuvaa huolenpitoa, alituista tarkkaavaisuutta. Hän lapsellisesti kuvittelee, että hänen miehensä omistus on hänelle kerta kaikkiaan vakuutettu oikeudellisen asiakirjan kautta. Senjälkeen hän ponnistuksista luopuen antaa asioiden mennä menojaan. Mitä voitaisiinkaan sinä aikana matkaansaattaa, minkä nämä naiset kuluttavat tyhjänpäiväisyyteen. Taloudenhoito toki menee latuaan, ja ateriat tarjotaan aikanaan. Mutta älyllisesti ja henkisesti mies on yksin. Nuori tyttö, joka ei ole päättänyt kehittää henkeänsä, ei ole oikeutettu myöntymään henkisesti etevän miehen kosintaan. — Jälkimäisessä tapauksessa nainen käsittää avioliiton tilaisuudeksi jossa hänen persoonallisuutensa pääsee vallitsemaan. Hänestä tulee heti kilpailija, jolla lisäksi on kaikki edut puolellaan. Mies jonka tulee toteuttaa elämänsuunnitelmansa — ja vastakohtana naisen elämälle ei miehen elämän yksinomaisena päämääränä voi koskaan olla rakkaus — kaipaa työnsä tehtyään kotoista lepoa, turvallisuutta, luottavaisuutta. Naisen asia on ymmärtää miehen elämä, tehdä se omakseen, kaunistaa sitä. Hänen luontaisen järkevyytensä tulee olla miehen pidäkkeenä, mutta ei kutistaa häntä. — Avioliitto solmitaan aineellisten soveliaisuusnäkökohtien perusteella; heti kun se on saatu pystyyn, kohdellaan sitä huolimattomasti. Ja sitten eräänä päivänä ihmetellään, kun huomataan itsensä toinen toisellensa vieraiksi. Hauras liitto! ja sen tekevät vielä hauraammaksi sukueroavaisuudet, sitä enemmän kuin nainen usein on enemmän kiintynyt omaansa eikä anna nimensiirron vaikuttaa itseensä. Naisten velttous ja ajattelemattomuus turmelee koteja enemmän kuin heidän väärä itsenäisyytensä ja heidän lemmenhimonsa. Valppaana pysyminen on puolet elämäntaidosta …»
Nämähän olivat vain yleisiä aatteita kasvatuksesta, vähän hajanaisia vielä, ja nainen aina empii asettamasta teorioja yhteyteen tosiseikkojen kanssa, jotka ovat ne aiheuttaneet, ja niitä suoranaisesti soveltamasta. Mutta muutamat alempana olevat rivit paljastivat selvästi esitelmöitsijän tarkoituksen.
»Tätä tullaan kuulemaan rauhallisesti, toimettomasti, poistuessa otetaan pikku ystävättäriltä vastaan onnittelulta mitä viehättävimmällä hymyllä, eikä mitään ymmärretä».
Tämä osui ja Elisabet nosti päätään. Hän muisti tämän esitelmän, jonka hänen miehensä oli lausunut vähän ylenkatseellisella, mutta ei loukkaavalla äänellä. Hän ei todellakaan ollut välittänyt ymmärtää muuta kuin että oli miellyttävää olla muita ylinnä ja hyvin liehakoituna. Toimettomana ja haluttomana oman mielipiteen muodostamiseen hän kernaasti myönsi kaikkien kuulemiensa puhujien olevan oikeassa. Mutta mitäpä hän olisi epäillyt, kun häntä ei oltu varoitettu? Ja mitä tarkoittivat nämä vihjaukset ja nämä pidätykset? Hän ei sitä vieläkään käsittänyt. Mitkä olivat hänen vikansa? Mitä moitteita häntä vastaan esitettiin? Lainauksilla ja yleisillä väitteillä ei hänelle voitu antaa tietoa niistä. Miksei puhua selvemmin?
Hän tarttui vihkoon uudelleen, hermostuneemmin, tällä kertaa tähystellen pienintäkin merkkiä, niinkuin varuillaan oleva vahtimies väijyy vihollista, jota hän pelkää ja jonka hän tietää tulevan.