15 p. elokuuta. — Juhlapäivän johdosta vein Elisabetin ja Marie-Louisen kirkkoon. Kuluttaakseni aikaa messun kestäessä avasin penkille unohtuneen rukouskirjan. Olisin tarvinnut pihtiä, niin likainen ja kulunut se oli. Silmäni kiintyivät tähän raamatunlauseeseen: — Valvokaa ja rukoilkaa, sillä henki on altis, mutta liha on heikko, ja vähän edempänä toiseen: — Maailma käy perikatoon, koskei se harkitse sydämessään.
Siinä on ajateltavaa. Nämä lauseet ovat viisaita elämänohjeita. Sensijaan että valvoisimme, me annamme tottumuksen nukuttaa, tylsyttää tunteemme, kutistuttaa ne, heikentää ne. Harkitseminen merkitsee, että pysymme toimivina sisäisessä elämässämme, joka liian usein kuihtuu jokapäiväisten pikku puuhien keskellä. Me puudumme ilolle sensijaan että ylläpitäisimme tunnekykyämme.
Katselen ympärilleni. Kaikki nämä kelpo naiset lukevat tekstiä tai hakevat rukouksia. Kirjain riittää heille. Harkitseminen, valvominen — sekin on rukoilemista.
Ja tuo toinen sana, jota en ole koskaan voinut lukea väristystä tuntematta: Minä olen ylösnousemus ja elämä…
18 p. elokuuta. — Kuinka monet naiset, kykenemättöminä näkemään asiat oikeissa mitoissaan, tuntevatkaan palvelijattaren vaihdoksesta enemmän ikävyyttä kuin jostakin todellisesta surusta! Jospa he edes osaisivat olla niistä asioista puhumatta! Mutta koti on alttiina heidän ruikutuksilleen. Valmistaisin mieluummin vuoteeni ja pesisin huoneeni kuin munkki kuin täällä keskellä ylellisyyttä siedän tätä koko olentoni kutistumista, jonka pitkät turhanpäiväiset sananvaihdot ja palvelijarettelöt aiheuttavat. Emmehän me keskustele kenenkään kanssa vaatetuksemme yksityiskohdista. Samoin ei kodin järjestelyn tulisi herättää huomiota muuten kuin täsmällisellä ja miellyttävällä ulkonäöllään kuten hyvin pestyt kasvot. Pieni salaperäisyys soveltuu tälle sisäiselle hallitukselle. Mutta on parempi että tämä hallitus vaikka julkisenakin on olemassa, kuin että siitä luovuttaisiin kokonaan.
19 p. elokuuta. — Rakastan sitä mikä on odottamatonta, mutta Elisabet sitä kammoo. Philippe Lagier kiipesi tänä aamuna Uriageen meitä katsomaan. Tietysti minä pidätin hänet aamiaiselle. Pitkään aikaan en ollut puhellut niin suurella mielihyvällä. Yhdessä ollessamme me annamme mielikuvitustemme kiitää kuin ratsujen esteettömällä kentällä. Hän on sukkela, hieno, tarkkaälyinen, ja pystyy ironiaan, joka hyvästi paljastaa sanojen, käsitysten ja ihmisten nurean puolen. Hän vain ei ollut ilmoittanut meille tulostaan, ja keittäjätär on lähtenyt tiehensä. Olemme nähtävästi syöneet huonon aamiaisen. Minä en ole sitä huomannut eikä Philippe myöskään. Mutta hänen lähdettyään minä sain kuulla valituksia, ikäänkuin olisin tehnyt tyhmästi pidättäessäni ystäväni. Täten luonnollisuus hukkuu liialliseen huolehtimiseen.
30 p. elokuuta. — Kuinka vaikeata on varjella vapauttaan. Kymmeneen päivään en nyt ole voinut kirjoittaa riviäkään Talonpoikaani. Molay-Norrois'n perheen saapuminen Uriageen on mullistanut meidän tyynen elämämme, joka oli niin edullinen sille keskittymiselle, mitä pitkäaikainen työ vaatii. En voi kieltää Elisabetia ottamasta vastaan ja käymästä katsomassa vanhempiaan. Meidän tavallinen täkäläinen elämäntapamme on jokseenkin vakavaa niin nuorelle ihmiselle. Nyt on alituisia kutsuja, retkiä, juhlia. Hänen molemmat lomalla olevat veljensä ovat väsymättömiä eivätkä jätä meitä rauhaan. Ja minä olen niin heikko, minä jota pidetään tahtoihmisenä, että minä hukkaan aikaani turhaan, enkä kärsi siitä. Voidakseni syventyä työhöni, minä tarvitsen ulkoilma-elämää, pieniä retkiä vuorille ja metsiin, ja illalla vähän keskustelua tai musiikkia. Illalla on edessä ikävystyttävä kasino, ja päivällä on meidän erakkomajamme tullut laakson joutilaiden ihmisten kävelyiden päämääräksi. Asianajaja, lääkäri, virkamies saattaa vedota ammatillisiin velvollisuuksiinsa. Minulle sanotaan, että minähän voin lykätä työn huomiseen. Taloni ei ole turvassa tungettelijoilta, ja kuitenkin seudulla on älyniekkoja heidän käytettävänään.
Meidän poissaollessamme pitää äitini huolta lapsistamme Saint-Martinissa. Eilen illalla jäin yksikseni hänen kanssaan, onnistuttuani välttämään muutamain teikarien illatsun. Me juttelimme siihen saakka, kunnes Elisabet palasi, veljensä Olivier'n saattamana: se oli noita entisajan viehättäviä puheluita, joissa mieli muistoista johtuu tutkisteluihin, jommoisia minulla ei ole ollut naimisiin mentyäni. Elisabet hämmästyi nähdessään meidät niin virkeinä tällä myöhäisellä hetkellä. Vaikka kolme vuotta on kulunut, ei hän tunne äitiäni. Hän ei tule häntä koskaan tuntemaan. Jos minä onnettomuudekseni menettäisin hänet, miten yksinäni saisinkaan häntä surra. Elisabetin arvostelukyky ei tunkeudu pintaa syvemmälle, ja kuinkapa kuvittelisi hän niin yksinkertaisen ulkokuoren kätkevän niin etevän naisen? Hänen vanhempansa pakoittavat minut mukautumaan suhteisiinsa ja mielihaluihinsa. Minun tulee muka jatkuvasti osoittaa heille hämmästystäni ja kiitollisuuttani siitä, että he ovat hyväksyneet minut. Mutta miksi minä toiselta puolen yhä edelleen kallistan korvani heidän suosiolleen ja kohteliaisuuksilleen? Käyttäkööt he hyväkseen mainettani, jos sitä haluavat, mutta lakatkoot pitämästä minua näytteillä muka suosiessaan minua.
Ah Jumala! miten yksinään ihminen on tässä kahdenelämässä, ja mikä iva väittää kykenevänsä jotain vaikuttamaan aikaansa, kun kuuden vuoden kuluttua ei ole vaikuttanut mitään omassa kodissaan!
22 p. syyskuuta. — Muutamien sadepäivien jälkeen appivanhempani ovat palanneet Grenobleen, ja heidän mukanaan koko heidän seurapiirinsä. Pääsen taas rauhassa jatkamaan työtäni. Mutta Elisabet ikävystyy. En voi syyttää häntä keikailusta, en typerästä kuosin ihailusta, en liioitellusta huvinhalusta. Hänellä vain on tarve alituisesti saada ajankulukkeekseen joutavia pikkuseikkoja, ja tällainen pyyde on minulle sietämätön. Turhaan koetan saada häntä huvitetuksi lukemisesta, musiikista, uhkaavan syksyn aiheuttamista valonvaihdoksista, jopa työstänikin. Hän kuuntelee siivosti ja ajattelee muuta. Älykkäisyyttä häneltä ei puutu, mutta hän kammoo käyttää sitä. Hän tarvitsee rajoja, joihin voi kädellä koskea. Ja kun minä tahdon poistaa ne, hän heti rakentaa uusia.