— Te ette aio naida lord Howardia … tai hra Portalia?
— Kuka on teille siitä puhunut?
Vastakohtana hänen nuorelle naurulleen oli hänen surupukunsa, hänen huomautuksensa iästään. Kuitenkaan ei hän antanut minulle suoraa vastausta.
— En olisi koskaan tahtonut palata Ranskaan. Tämä paluu panee mieleni kuohuksiin enemmän kuin olisin aavistanut. Se riistää minulta rohkeuteni ja päättäväisyyteni, joka minulle siellä oli luonnollinen. Kuinka voimme olla erilaisia eri seutujen vaikutuksesta. Täällä tunnen itseni aivan heikoksi.
Soimasin häntä siitä ettei hän ollut minulle ilmoittanut tuloansa, tarjosin hänelle palveluksiani, ja kutsuin hänet aamiaiselle seuraavaksi päiväksi. Hän antoi paljon pyytää itseään ja myöntyi. Vuorotellen viehättyneenä ja huolestuneena on hän päättämättömämpi ja tarmottomampi kuin Englannissa.
Keskustellessamme olimme pysähtyneet kaiteen ääreen, joka reunustaa pengermää. Kahden geranium-maljakon välistä näimme jalkaimme juuressa suuren keskusaltaan, kukkakiehkurat ja taustana puiden lehvistön, joka rajoittaa puiston näköpiiriä. Loistavaa pärskettä suihkusi kastelutorvista. Lapset leikkivät. Voimaton vanhus, vaimonsa tukemana, hengitti ahneesti ja ikäänkuin viimeistä kertaa illan ilmaa. Kyyhkyset tavoittelivat toisiaan päittemme päällä, ja niistä yksi asettui kivijumalattaren ojennetulle kädelle. Oli se hurmaava hetki, jolloin maailma näyttää kullanhohtoiselta, ja jolloin miehen aivot työn jälkeen huonosti puolustautuvat tällaisten aistimusten suloa vastaan.
Katselin häntä, hänen poistuessaan Tähtitornin katua myöten, kunnes hän katosi näkyvistä. Kuitenkin hän oli minulle enemmän mieleen Lontoossa, urhoollisesti taistelevana ja hieman kukistettuna.
13 päivänä kesäk. — Pyytäessäni häntä käymään meillä, ei minulla ollut muuta ajatusta kuin solmia miellyttäviä suhteita ja vieläpä antaa Elisabetille ystävätär, jolla olisi häneen terveellinen vaikutus toimeliaan älynsä ja sen viehättävän eloisuuden kautta, jota hänen läsnäolonsa herättää. Todellakaan ei minulla ollut muuta ajatusta. Siinäkin tapauksessa, että hän herätti minussa intohimoisempaa mielenkiintoa itseään kohtaan, oli tämä tunne ainaiseksi jäävä sielun sisäiseen kammioon, jossa jokainen on vapaa. Olisin yksinäni kokenut sen hehkun ja katkeruuden.
Anna de Sézeryn lähdettyä kyselin Elisabetilta hänen saamaansa vaikutelmaa. Olin aamulla tehnyt selkoa tästä kohtalosta: mitenkä hän kohtalon iskun saatuaan taas oli kohottautunut pystyyn.
— Niin, tiedän että hän on ollut kaunis, vastasi Elisabet minulle.
Mutta hänellä on esim. vähän hiuksia ja liian suuri suu.