Minä olin löytänyt melkoisen riistan. Mieltäni ahdisti siinä määrin, etten voinut valehdella.
— Jamile katselee muukalaista, sanoin minä.
Butros puhkesi raikuvaan nauruun, joka sai tytöt kääntymään päin.
— Katselkoon! Ovathan silmät vapaat. Meidän naisemme eivät ole hunnutetut kuten heidän. Sopiihan heidän katsella saastaisia otuksia.
Oliko Jamile ymmärtänyt vihjauksen? Hänen kullanhohtoiset poskensa punastuivat; eikö tuo puna merkinnyt tunnustusta?
Butros oli kavahtanut seisaalleen ja keräsi nuorisoa karkeloon. Eri tahoilta tuli soittoniekkoja kuuntelemaan hänen määräyksiään. Seetristöön johtavan tien hankaluuden vuoksi ei ollut tuotu isoa rumpua, mutta huiluja ja jouhisoittimia oli ja lisäksi laulajoita, jotka olivat tottuneet esittämään niitä loputtomia ja haikeita laulelmia, joiden tehtävänä on tuuditella karavaaneja. Butros kiihti heidän intoansa, järjesti nuorison jonoksi jälkeensä, otti oikeaan käteensä punaisen liinan ja aloitti. Te tunnette kansallistanssimme, dabken! Koko jono siirtyy paikaltaan nykäyksittäin, peräytyy puolen askelta askelen edettyään ja liikkuu hitaasti kaaressa. Ystäväni, veljeni oli verraton kaikissa ruumiinharjoituksissa. Hän johti tanssin kulkua niin arvovaltaisesti, että kaikki kumppanit taipuivat häntä tottelemaan. Jalka ojennettuna, rinta koholla, vapaana, voittajan ilmein, hän oli kuin metsien kuningas, joka majesteettisesti johti joukkoaan suurten puiden alla ajasta toiseen siirtyneiden pyhien menojen mukaisesti.
Kaikki olivat nousseet matoiltaan ja muodostivat laajan kehän karkelevien ympärille. Ainoastaan muhamettilaisten ryhmä jatkoi kemujaan näennäisesti ollenkaan välittämättä meidän juhlastamme. Samassa minä käsitin, että Butrosilla oli oma suunnitelmansa. Hän oli ollut laskevinaan leikkiä sisarensa muukalaiseen kohdistamasta huomiosta, mutta todellisuudessa hänen ylpeytensä oli loukattu; hän oli ajatellut heti kostaa, ja minä näin hänen kostonsa lähestyvän. Hän suuntasi karkelevan joukon pettämättömän varmasti kohti Akkarin miehiä ja heidän saattuettaan. Liikkeen hitaus ja puolittainen peräytyminen saattoi johtaa harhaan, mutta he lähestyivät sittenkin. Ei kestäisi kauan, kun Butros ensimmäisenä tälläisi jalkoihinsa heidän mattonsa, heittäisi nurin heidän ateriansa ja saattaisi sekasortoon heidän seuransa. Hän olisikin toteuttanut tuon uskaliaan aikeensa hämmästyttävän huolettomasti. Hän näytti innoittuneena unohtaneen maankamaran, katse suunnattuna ikivanhojen puiden latvuksiin.
Eräs toinenkin oli asian arvannut. Punaisen muukalaisen kurtistaessa kulmiaan ja alkaessa osoittaa vilkasta kiihtymystä — Butrosin jalka näet uhkasi murskata hänen jälkiruokanaan olevat hedelmät, ellei hän kiireen kaupalla väistyisi loitommaksi — sinipunerva etsi vielä kerran Jamilen katsetta, hypähti sitten seisaalleen käyttämättä käsiä apunaan ja käski rauhallisesti palvelijoita kokoamaan matot ja korit. Vetäydyttyään kauemmaksi ja jätettyään siten liikkumisalan vapaaksi hän itse jäi seisomaan, ikäänkuin olisi ottanut osaa kisoihimme ja niistä hyvinkin nauttinut meidän kerallamme. Hänen kumppaninsa, jota sellainen heikkous kovin loukkasi, ei kumminkaan uskaltanut häntä vastustella. Minä käännyin morsiantani katsomaan: hänkin oli vaaran oivaltanut, ja minä luulin havaitsevan! hänen suupielessään nopeasti häipyvän kiitollisen hymyn.
Butros, joka oli toivonut laskelmiensa mukaan saavuttavansa päämäärän, hämmästyi kovin onnistuessaan tallaamaan ainoastaan nurmea ja katsoi hyväksi laskea katseensa maahan. Liian helppo voitto herätti hänessä sellaista pettymystä, että hän karusti lopetti karkelon. Hänen luultiin väsyneen, vaikka hän ei väsymystä tuntenutkaan. Hän oli otaksunut voivansa Akkarin miesten ylpeyden nojalla aiheuttaa riidan. Eikö paikka ollutkin hyvin valittu? Voitiinko sietää, että muukalaiset tulivat häiritsemään seetrijuhlaa? Yleinen mielipide olisi varmaan ollut hänen puolellaan. Hän voi vaaratta laskea sen valloilleen. Mutta nyt oli perivihollisen arkamaisuus saanut tilaisuuden livahtamaan käsistä. Tanssin äkillinen loppuminen sitäpaitsi antoi hänet ilmi, ja hänen isänsä, šeikki Rašid-el-Hame, joka oli kehoittanut häntä olemaan varovainen, ei mielellään suostunut siihen, ettei häntä toteltu. Tämän arkaluontoisen tilanteen selvitti Jamile.
Hän riensi tyhjälle alueelle, josta nuoriso oli poistunut nolostunein ilmein, mutisten ja voimatta oikein selittää johtajansa mielialan muutosta. Jamile viittasi soittajille, jotka alkoivat esittää häntä varten entistä haikeata ja yksitoikkoista veisuansa. Te näitte erään nuoren tytön tanssivan Bšarressa ettekä kyennyt salaamaan kummastustanne, kun sanoin teille, ettei hän olisi kelvannut Jamilen palvelijattareksikaan. Minä puhuin kuitenkin totta. Ne, jotka eivät ole nähneet häntä silloin tanssimassa seetrien alla, eivät voi sitä tietää. Hänen kuvansa on vieläkin kirkkaana vanhoissa silmäraukoissani. Ettekö te häntä näe? Niinpä koetan kuvailla hänet sanoin.