Me palasimme Bšarreen illalla. Muhamettilaiset metsästäjät olivat poistuneet seetristöstä ennen meitä. Alas laskeutuessamme me, Jamile ja minä, olimme vaiti, ikäänkuin meillä olisi ollut jotakin syytä vihoitella toisillemme. Mutta kukaan ei siitä välittänyt. Rakastavien riidat herättävät mielenkiintoa ainoastaan heissä itsessään.
Äitini ja minun piti palattua aterioida Hamen talossa. Kun sijoituimme paikoillemme, löysin edestäni sidotun käärön. Retki oli irroittanut kielten kannat ja lisännyt ruokahalua, ja ateriallaolijat juttelivat äänekkäästi, joten voin avata tuon salaperäisen käärön huomiota herättämättä. Siinä olivat sormus, rannerengas ja kultainen otsavanne — minun Jamilelle antamani lahjat. Meidän keskuudessamme morsiamella on oikeus rikkoa avioliittolupauksensa, mutta hän käyttää harvoin hyväkseen tätä oikeutta, koska hänen isänsä arvovalta vaikuttaa määräävästi, ja myöskin siitä syystä, että sellainen rikkoutuminen aiheuttaa pahoja vaikutuksia loitontamalla hänestä toisia kosijoita. Jos hän kuitenkin päättää uhmata vanhempiansa ja julkista mielipidettä, niin hänen tulee luovuttaa takaisin saamansa korut. Sanaakaan sanomatta, pelkän takaisinjätön nojalla, Jamile otti takaisin minulle antamansa lupauksen.
Minä ihmettelin, etteivät läsnäolijat kuulleet sydämeni särkyvän; niin ankara oli saamani isku. Mutta sydämet särkyvätkin ihan äänettömästi. Kun ei kukaan näyttänyt olevan liikutuksen vallassa, kykenin vaikenemaan ja piilottamaan mainitsemani kolme esinettä. Tahdoin varjella tytön šeikin välittömältä vihanpuuskalta. Jamile yksin silmäili minua, ja kuinka tuskainen, säälivä, murheellinen olikaan hänen katseensa! Hän oli minuun kiintynyt — niin, kiintynyt, mutta ei rakastanut minua. Hän oli minulle kiitollinen tästä itsehillinnästä, joka karttoi hälinää ja väkivaltaisuutta. Hänen päätöksensä näet oli hänet ihan kalventanut, ja hän pelkäsi isäänsä ja Butrosia.
Minä ajattelin selvittää asian hänen kanssaan. En kumminkaan ollut erikoisten toiveiden vallassa. Auringon säteitä ei käy peittäminen eikä totuutta sammuttaminen. Eikö intohimomme aavista ennakolta onnen ja murheen kohtaloita?
III
MORSIAMEN-RYÖSTÖ.
Välillämme tapahtunut asiainselvitys oli vilpitön, ja sen katkeruuteen liittyi eräänlaista viehätystäkin. Se tapahtui šeikin kartanossa sisäpihalla, kaivon reunalla. Nuori tyttö odotti minua siellä. Olin päättänyt olla valittamatta. Valittelu alentaa meitä ja on sitäpaitsi hyödytöntä. Rakkautta ei käy komentaminen; riittää, kun voi sietää sen iestä.
— Minä ymmärrän, Jamile, sanoin minä. Sinä et enää minua rakasta.
Meidän keskuudessamme sinuttelu on aivan luonnollista, silloinkin, kun puhutellaan hallitsijoita ja pappeja. Jamile kumarsi päänsä kohti altaan vettä ja oli vaiti, ikäänkuin olisi pitänyt parempana olla mitään virkkamatta. Ja vaitiolo lieneekin ainoa arvokas käyttäytymismuoto niille, joita ei enää rakasteta. Kun sanoin »Sinä et enää minua rakasta», hän vastasi vihdoin:
— Rakastanhan.