Minä join tuon selityksen, ja polttavat huuleni virkistyivät siitä kuin jäätelöjuomasta. Jamile oli siis koskematon. Me emme olleet saapuneet liian myöhään. Voimme hänet vielä vapauttaa. Hän ei laskeutunut vielä uskottoman vuoteeseen. Omarin osoittama kunnioitus soi meille aikaa.
— Kuinka voit sen tietää? kysyin minä ahnaasti.
— Otaksun niin. Selma ei olisi pysähtynyt ensimmäisen asumuksen luo, ellei Tadmor, toinen tamma, olisi jättänyt sinne taakkaansa. Jamile on varmaan ratsastanut Tadmorilla ja bei valkoisella tammalla.
Hän vastasi niin vakuuttavasti, ettei mikään epäily ollut mahdollinen. Emme kuitenkaan voineet jäädä pitkäksi ajaksi tuon uinuvan puiston edustalle. Läsnäolomme voitiin havaita. Sitä ilmaisi kuutamo ja hevostemme kuopivat kaviot. Butros kysyi hiljaisin äänin palvelijaltaan:
— Oletko käynyt jo aikaisemmin Akkarin maassa, Elias?
— Olen.
— Missä olemme nyt? Tiedätkö?
— Btermesistä lähdettyämme sivuutimme oikealle puolellemme jääneen kylän, missä koirat haukkuivat. Se on Hauara. Tämän kylän täytyy olla vuoriston Šrar. Tuossa on virta.
— Kuinka paljon asukkaita?
— En oikein muista. Kenties kolmesataa.