HAUKAT JA VIIRIÄINEN.
Adib Saade, isäntämme, jota liikeasiat olivat vaatineet lähtemään Beirutiin, oli jättänyt haltuumme El Minassa sijaitsevan palatsinsa. Me olimme isäntinä hänen talossaan. Illalla, annettuaan tuoda itselleen vesipiipun, Butros katseli minua suoraan silmiin ja lausui:
— Se tapahtuu huomenna.
Minä hämmästyin kovin kuullessani, että sellainen päätös oli tehty kanssani neuvottelematta, ja toistin epäilevin ilmein:
— Huomenna?
— Niin, virkkoi toverini, huomenna me ryöstämme sisareni. Kaikki on suunniteltu valmiiksi: paikka, aika, hevoset, koko juttu.
Hän ei lausunut turhia sanoja. Minä vaadin häntä selittämään:
— Paikka? Voiko se olla Omarin talo?
— Mahdotonta; se on liian hyvin vartioitu. Mutta Jamile lähtee illan tullen saattelijain keralla hautausmaalle, joka sijaitsee linnan portin luona. Me asetumme väijyksiin hieman kauemmaksi ratsuinemme, joita vartioivat Elias ja Tannus. Vahtisotilas on lahjottu. Samoin Rahil.
— Rahil?