Kun hurskaisiin sovinnontarjouksiin ei kuulunut mitään vastausta, pappi joutui heti jälleen luontaisen rajuutensa valtoihin. Hän uhkasi syytettyä ikuisilla kärsimyksillä, jotka tulisivat odottavien ajallisten kärsimysten lisäksi. Vedettyään häntä puoleensa hän yritti nyt syöstä hänet kauhun valtaan. Mutta pelko pystyi Jamileen huonommin kuin lempeys. Sitten pappi jälleen katui väkivaltaisuuttaan. Tällä kertaa se oli liian myöhäistä: kauniit kasvot olivat jälleen saaneet turtuneen, tunteettoman ilmeensä, joka olisi näyttänyt melkein ylenkatseelliselta, ellei suupielissä olisi vielä viipynyt lapsuusiän vivahdus. Pappi käsitti sen, sillä hän tyytyi sanomaan:
— Me tarvitsemme sanaa tai ainakin merkkiä. Vastaa meille, syytetty: oletko luopunut esivanhempiesi uskosta? Oletko luopunut oikeasta uskosta?
Jamilen koko ruumis värisi. Rakkaus epäilemättä herkentää aistejamme, jotka siten havaitsevat toisten katseilta salattujakin asioita. Minä yksin tunsin hänen sisäisen hätänsä, joka oli kyllin suuri saadakseen hänet vapisemaan. Pappi toisti kehoituksensa kolme kertaa, mutta ei saanut avautumaan lujasti kiinni pusertuneita huulia.
— Riittää jo! virkkoi Butros.
— Oikeus harkitsee asiaa, lausui šeikki.
Hän käski syytettyä ja todistajia poistumaan. Jamile siirtyi huoneeseen, missä hänen sisarensa Muntaha heittäytyi hänen syliinsä saamatta häntä heltymään; Butros ja minä lähdimme pihamaalle, sille pihamaalle, jossa Jamile oli kiitollisena suudellut käsiäni, samoinkuin minä olin suudellut hänen käsiänsä eräänä talvi-iltana saadakseni ne lämpenemään.
* * * * *
Muutaman minuutin kuluttua meidät kutsuttiin takaisin. Suku oli langettanut tuomionsa. Jamile oli tuomittu kuolemaan perherikoksesta ja uskonhylkäämisestä kolmella äänellä yhtä vastaan. Minä ajattelin, että isä oli viime hetkenä ollut tytärtään tuomitsematta, tai että toiset tuomarit olivat säälien kehoittaneet häntä siitä pidättymään. Mutta Rašid-el-Hame, joka oli kiihtynyt ja juhlallinen, erittäin punainen ja ikäänkuin pöhöttynyt, tahtoi pitää totuutta kunniassa ja selitti, että päätöstä vastaan oli äänestänyt pappi, joka oli vaatinut rikolliselle armahdusta viedäkseen hänet patriarkan luo ja pyytääkseen hänen pyhyyttänsä sallimaan Jamilen päästä johonkin luostariin. Tuon sanottuaan šeikki nousi odottaen saavansa osakseen sääliämme tai ihailuamme. Olihan istunto nyt lopussa? Hän lisäsi kuitenkin vielä:
— Butros, sinä panet tuomion täytäntöön.
— Nytkö heti? kysyi Butros,