Eikö Jamile puhunut itsestään jo ikäänkuin vainajasta? Hän laski kätensä ristiin rinnalleen, samoin elein kuin Tripolin hautausmaalla odottaessaan Omaria palaavaksi, samoin elein kuin tuomiotaan kuunnellessaan.
— Jumalani! huokasi hän. Tässä minä olen. Ota minut, mutta ota minut pian, kun olen vielä rohkea.
Sitten hän syöksähti ovelle muistuttaen liikkeillään mieleeni yhteisiä retkiämme Bšarren mailla.
— Jamile!
Minä huudahdin tuskissani, ja kyynelet tulvahtivat silmiini. Hän palasi luokseni hypähdellen niinkuin lintu, joka tuskin koskettaa maata jaloillaan, vaikka ei ole vielä avannut lentimiänsä, ja kosketti kädellään silmäluomiani:
— Älä itke, Khalil; minä en pelkää. Etkö tiedä, että sille, joka rakastaa, kaikki muu on ihan mitätöntä?
Pelonkauhuni oli kuitenkin, herättänyt kaiken hänessä piilleen herkän heikkouden ja elämänkauhun. Hänenkin silmänsä kostuivat Minä sain hetkisen kokea hänen hyväilyänsä ja jälleen löytynyttä lempeätä inhimillisyyttään. Mutta samassa hän jo hillitsi itsensä ja ehti samassa poistua ja antautua pyöveliensä käsiin. Kun aioin kiiruhtaa hänen jälkeensä, syöksyin suotta ovea vasten. Tuomarit ja Butros olivat sulkeneet minut huoneeseen, koska epäilivät minua.
XII
VIIMEINEN KOHTAUS.
En tiedä, oletteko kuullut yöhön eksyneiden koirien loputonta haukuntaa tai satimeen joutuneiden sakaalien ulvontaa. Minä haukuin kuin eksynyt koira, ulvoin kuin satimessa kituva sakaali siinä häkissä, johon minut oli suljettu. Ovi, jota jyskytin nyrkilläni, jaloillani, pyssyni perällä, oli niin luja, ettei vääjännyt vähääkään, ja huoneessa, kuten useinkin arabialaisten talojen suojissa, oli tämä ainoa aukko. Jokainen minuutti, jokainen sekunti vei Jamilea lähemmäksi kuolemaa, ja minä en voinut enää tehdä mitään häntä pelastaakseni. Tuskan ja uupumuksen tuokio, jota olivat virkistäneet hänen kätensä, erotti meidät ainiaaksi. Nyt ne surmasivat minun rakastettuani — ei minun rakastettuani, vaan Omarin rakastettua, joka oli minulle kalliimpi kuin oma itseni, ja minua pidätettiin kaukana hänestä toivottomasti takomassa nyrkeilläni armottoman lujaa estettä.