Mutta Muntaha ei tahtonut vastata tuota tapahtumaa koskeviin vihjauksiin, ja minun kuulteni syntyi siinä eräänlainen kaksintaistelu toisen yrittäessä alinomaa palauttaa mieliin vanhoja asioita, toisen pyrkiessä välttelemään niiden muistoa. Khalil Khuri ahdisteli Muntahaa, joka väisti, ja molemmat osoittivat tässä keskustelussa mitä oivallisinta miekkailutaitoa. Muntaha alkoi päästä voitolle.
— Minä odotin teitä jo aikaisemmin saapuvaksi, Khalil Khuri, jotta saisin kuulla veljestäni Butrosista ja Mikhaelista.
Sitten seurasi Transvaaliin muuttaneita sukulaisia koskeva todellinen tutkinto. Oli mitä yksityiskohtaisimmin kerrottava heidän vaimoistaan ja lapsistaan, varallisuuden tilasta ja tuon kaukaisen maan tavoista ja tottumuksista. Khalil suostui siihen varsin kohteliaasti, ikäänkuin olisi ollut varma siitä, että hänenkin vuoronsa tulisi, joten ei ollut syytä hätäillä. Tämän keskustelun aikana olivat taivaalta sammuneet viimeisetkin kajasteet. Muntaha antoi silloin hyvänä talonemäntänä tarjoilla iltapalan. Ympärillemme ilmaantui suuri määrä kulhoja, ja meidän piti juoda arrakkia. Suorittamamme retken jälkeen juoma ja ruoat maistuivatkin hyviltä. Khalil Khuri söi ja joi runsaasti, ikäänkuin uudistunut rakkauden suru olisi hänet näännyttänyt. Hän suoritti kuitenkin sotaliikkeitään huomaamatta, onnistui viemään Muntahan erääseen nurkkaan, jonne oli minut kuljettanut, ja vaati häntä vihdoin ilmaisemaan, mitä halusi kiihkeästi tietää monien vaikenemisen vuosien jälkeen. Hän vaati, mitä hänelle kuului, ei kierrellen kaarrellen ja varovasti, vaan suoraan ja ylevämielisesti. Ja vanha nainen, joka ymmärsi, että hän oli päättäväinen ja kiusaantunut, lakkasi väistelemästä.
— Muntaha, sanoi Khalil Khuri, salli minun puhua sisarestasi Jamilesta. Minä olen palannut kaukaisilta mailta hänen tähtensä, miten kummalliselta se sinusta tuntuneekin viidenkymmenen vuoden kuluttua.
Jossakin määrin tuon vannotuksen liikuttamana ja huolestuttamana
Muntaha alkoi häntä sinutella:
— Minkätähden hänestä puhuisimme? Etkö ole naimisissa ja perheenisä?
— Olen ollut. Olenpa kokenut sitäkin, mitä ihmiset nimittävät onneksi.
Mutta vain häntä olen rakastanut.
Muntaha otaksui hänen tuntevan katkeruutta ja tahtovan soimata.
— Niin, hän teki sinulle vääryyttä. Etkö ole antanut hänelle anteeksi?
— Minulla ei ollut mitään anteeksiannettavaa. Jokaisella on vapaus rakastaa tai olla rakastamatta.