Sanomalehdet olivat juuri levittäneet tietoja kauniin rouva Koryckin avioerojutun vaiheista ja päättymisestä. Koko Varsova seuraa kiihkeästi tapausta ja varsinkin täti, joka on kaukaista sukua rouva Koryckille. Päätin paikalla käyttää hyväkseni tilaisuutta kylvääkseni Anielkan sieluun käsityksiä, joita ei siellä ole ennen ollut.
— Täti, lausuin syvällä vakaumuksella, — raivoaa aivan turhaan rouva Koryckia vastaan. Minun mielestäni hän menettelee viisaan ja oikein ajattelevan naisen tavoin. Ihmistahto päättyy siinä, missä rakkaus alkaa; se täytyy tädinkin myöntää. Jos rouva Korycki rakastaa toista, niin ei hänellä ole muuta neuvoa kuin erota miehestään. Minä tiedän mitä täti vastaisi tähän ja mitä sinä, Anielka, luultavasti ajattelet tällä hetkellä: ajattelet, että jäähän hänelle velvollisuus — eikö niin?
— Minä arvelen, että sinäkin olet samaa mieltä, vastasi Anielka.
— Epäilemättä. On vain kysymys siitä, millä puolella rouva Koryckin velvollisuus on.
En oikein ymmärrä minkä tähden nuori tohtori tällä hetkellä tahtoi saada lausutuksi, ettei hän tunnusta vapaata tahtoa. Pian hän kuitenkin tarkkaavasti kuunteli, koska katsantokantani rohkeus miellytti häntä. Nähdessäni hämmästyksen Anielkan kasvoilla kehitin edelleen ajatuksiani:
— Voiko olla mitään raaempaa ja luonnonvastaisempaa kuin vaatia, että jonkun on uhrattava rakkaampi olento vähemmän rakkaan tähden? Useat uskontunnustukset voivat olla keskenään ristiriitaiset, ja silti saattaa niiden etiikka olla sama. Ja tämän etiikan mukaan tulee avioliiton aina perustua rakkauteen. Mitä avioliitto sitte on? Joko se todella on jotakin pyhää ja rikkomatonta siinä tapauksessa, että se nousee tällaiselta pohjalta; tai on se muussa tapauksessa sekä siveysopin että uskonnon vastainen välikirja, joka epäsiveellisenä on rikottava. Toisin sanoen: naisen velvollisuudet johtuvat tunteesta eivätkä joistakin juhlamenojen sarjasta, jotka itsessään ovat vain sarja muodollisuuksia. Sanon tämän ihmisenä, joka panee enemmän arvoa asian ytimeen kuin muotoon. Tiedän että sana "uskottomuus" kaikuu varsin peloittavalta. Mutta älkää kuvitelkokaan, että nainen käy uskottomaksi vasta silloin, kunhan jättää miehensä: hän on uskoton, jopa juurta jaksain, samana hetkenä, jolloin hän tuntee, ettei rakasta miestään. Sittemmin on vain kysymys siitä, missä määrin hän kykenee toimimaan johdonmukaisesti, missä määrin hänellä on voimaa ja missä määrin hän rakastaa tai ei rakasta. Rouva Korycki rakasti miestä, jonka vuoksihan nyt eroaa, jo ennenkuin meni aviomiehelleen. Tuli väärinymmärryksiä, hän käsitti mustasukkaisuudenpuuskan kylmyydeksi. Se oli hänen pääerehdyksensä, mutta jos hän nyt tahtoo korjata tuon erehdyksen, jos hän nyt on ymmärtänyt, ettei saa uhrata rakastettua olentoa välinpitämättömän takia ja että hänen velvollisuutensa eivät ole konvenanssin vaan tunteen puolella — niin siitä voivat häntä syyttää ainoastaan tekopyhät ihmiset tai sellaiset, jotka kulkevat sidotuin silmin.
Sanoissani oli saman verran valhetta kuin oli tottakin. Tiesin tädin leppymättömästi vastustavan teoriaa, jonka mukaan tahto loppuu siinä, missä rakkaus alkaa; mutta lausuin tämän kaiken tahallani, pakoittaakseni Anielkaa ottamaan sitä vastaan epäämättömänä tosiasiana. Tiesin että rouva Korycki on kevytmielinen nainen, jonka tekoja ei kannata selittää periaatteen kannalta. Tarinan hänen ensimäisestä rakkaudestaan tekaisin ainoastaan saadakseni analogian uskottavammaksi. Sensijaan tarkoitin täyttä totta, kun puhuin tunteen oikeuksista ja velvollisuuksista. Mahdollisesti ei tuo teoria olisi saanut minusta niin äänekästä tunnustajaa, jollei se olisi koskenut minuun itseeni, mutta ihminen on aina subjektiivinen, ja varsinkin se ihminen, joka on epäillyt kaikkia objektiivisia totuuksia.
Puhuin oman asiani puolesta, ja olisinpa ollut hullu, jos olisin puhunut omaa itseäni vastaan. Laskin että istuttaessani Anielkaan tämäntapaisia käsityksiä joudutan toivomaani kehitystä hänen sielussaan, koska nämä mielipiteet voivat rohkaista ja puhdistaa häntä hänen omissa silmissään. Ottaen lukuun hänen tavattoman herkkyytensä arvelin, että ymppäykseni täytyy menestyä edes jonkun verran. Hän ymmärsikin minut täydellisesti, ja helppo minun oli huomata, että jokainen sanani väräjää hänen hermoillaan kuin kielillä. Puhuessani kävivät punaiset täplät hänen kasvoillaan yhä selvemmiksi; muutamia kertoja painoi hän kädet polttaville poskilleen ikäänkuin viilentääkseen niitä. Kun vihdoin lopetin, virkkoi hän:
— Kaikkia asioita voidaan todistella, mutta kun ihminen tekee pahoin, niin omatunto aina sanoo: pahoin teit! pahoin teit! eikä vaikene.
Nuori Chwastowski nähtävästi ajatteli, että Anielkalta täydellisesti puuttuu filosofista mieltä, mutta minusta tuntui ensi hetkessä siltä, kuin olisin miekkaillut ja siinä ajanut terävän aseeni seinään. Anielkan vastaus teki yksinkertaisuudellaan ja dogmaattisuudellaan tyhjäksi kaikki todisteluni. Sillä jos voidaan asettaa epäilyksen alaiseksi olettamusta että tahto loppuu siinä missä rakkaus alkaa, niin ainakin pysyy varmana, että missä dogmi alkaa, siinä lakkaa todistelu. Nainen, varsinkin puolatar, hyväksyy logiikan siihen asti, kunnes se käy hänelle vaaralliseksi. Vaaran uhatessa vetäytyy hän yksinkertaisen uskon ja katkismuksen totuuksien turviin, ja tätä linnaa ei järkytetä muuta kuin tunteen avulla, sillä järki on sen edessä varsin voimaton. Tämä on samalla hänen heikkoutensa ja hänen voimansa. Järkielämässään on hän heikompi kuin mies, mutta sensijaan hänen sydämensä pyhyys saattaa olla järkähtämätön. Pirun on saatettava nainen rakastumaan, jos mielii viedä häntä lankeemukseen; järjen tietä ei häneen vaikuteta, vaikka se sattumalta olisikin oikea.