Näiden huomioiden jälkeen valtasi minut suuri lamaannus. Mitä taitavimmin ja järkevimmin nostetun rakennukseni saattaa Anielka siis lyödä kumoon ainoalla huudahduksellaan: "Paha! omatunto ei salli!" Ja tämän edessä seison minä voimattomana. Minun täytyy lisäksi noudattaa mitä suurinta varovaisuutta, jotta en pelästyttäisi häntä liian rohkeilla lausunnoilla, joiden tarkoitus on vetää häntä puoleeni eikä suinkaan karkoittaa häntä pois.
En kuitenkaan voi luopua senkäänkaltaisista keinoista. Ne tosin eivät näyttele mitään pääosaa hänen sielunsa taivuttamistoimituksessa. Mutta ne voivat olla apuna jouduttamassa ratkaisua. Tämä kaikki on turhaa ainoastaan siinä tapauksessa, ettei hän rakasta minua. Se olisi kauhea pettymys, mutta silloinkin täytyisi seurata jonkun ratkaisun.
Toukokuun 29 p:nä.
Tapasin tänään Anielkan seisomassa tuolilla suuren, danzigilaisen kellon edessä, joka jollakin lailla oli joutunut epäkuntoon. Kun hänen piti nousta varpailleen kiertämään viisaria, heilahti tuoli hänen allaan. En ehtinyt muuta kuin huudahtaa: "Sinä putoat!" Otin hänet syliini ja laskin maahan. Silmänräpäyksen ajan painoin rintaani vasten tuota kallista olentoa. Hänen hiuksensa koskettivat poskeani, ja minä tunsin hänen hengityksensä kasvoillani. Päätäni huimasi, minun täytyi tarttua tuolin selustaan jotten kaatuisi. Hän näki sen. Hän tietää, että pohjattomasti rakastan häntä! Tänään en enään voi kirjoittaa.
Toukokuun 30 p:nä.
Päiväni meni kokonaan pilalle, sillä Anielka sai taas aamulla kirjeen Kromickilta. Kuulin hänen kertovan tädille, ettei hän itsekään tiedä koska pääsee palaamaan: ehkä piankin — ehkä vasta parin kuukauden päästä. Minä en voi käsittää kuinka saatan sietää häntä Anielkan rinnalla. Ajoittain se tuntuu minusta sulalta mahdottomuudelta. Ainoa toivoni on, että jokin onnellinen sattuma pidättää häntä siellä. Chwastowski on määrännyt Celina rouvan lähtemään Gasteiniin, niin pian kuin hänen voimansa vain sallivat. Se on niin kaukana Bakusta, että toivon Kromickin pitävän matkaa liian pitkänä. Mutta minä lähden mukaan niin totta kuin tässä seison. Minkä viisaan ajatuksen tuo Chwastowski lausuikaan! Mutta tulee tekemään hyvää sekä minulle että Celina rouvalle, jonka terveyden kylvyt ehkä voivat kokonaan palauttaa. Ja minäkin olen väsynyt ja tarvitsen vuoristoilmaa, mutta ennen kaikkea Anielkan likeisyyttä. Huomenna kiiruhdan Varsovaan ja tilaan kylpylän johtokunnan kautta sähköteitse asunnon Anielkalle ja hänen äidilleen. Jollei huoneita ole saatavissa, ostan kokonaisen huvilan. Kun Celina rouva puhui puuhasta ja vaivasta, joka lankeaa Anielkan niskoille, jos matkasta tulee tosi, niin minä sanoin: "Jättäkää kaikki minun haltuuni, hyvä rouva!" Sitte käännyin Anielkan puoleen ja lisäsin hiljaa: "Järjestän kaikki kuin omaa äitiäni varten." Huomasin että Celina rouva, joka tuskin enään uskoo Kromickin miljooniin, pelkää minun järjestävän heidän matkansa liian kalliiksi, mutta minä olen päättänyt näyttää heille jonkun näennäisen sopimuksen ja pitää huolta suuremmista maksuista. Tietenkään en vielä ole sanonut, että minäkin aion Gasteiniin. Minun täytyy johtaa asioita niin taitavasti, että täti itse ehdottaa matkaani — ja luulen sen käyvän varsin helposti, sillä täti ei epäile mitään. Olen vakuutettu, että jahka rupean miettimään missä vuoristossa voisin viettää kesän, täti sanoo minulle: "Mutta lähde näiden molempien mukaan. Hauskempi sekä heille että sinulle." Tietysti Anielka pelästyy, mutta ehkäpä hänen sielunsa salaisimmassa sopukassa herää ilokin. Ehkäpä hänen mieleensä johtuu Slowackin säe Kordianista:
Oot kaikkialla, ylläin, ympärilläin.
Rakkauteni rakentaa todella hänen ympärilleen taikapiirin; se ympäröi hänet, velvoittaa ja lepyttää häntä, painaa hänet rintaansa vasten kaikkinaisen huolenpidon muodossa, se keksii palveluksia, joita ei hän voi työntää luotaan, jollei mieli avata äidin silmiä näkemään millä kannalla asiat ovat ja pahentaa hänen tilaansa paljastuksellaan. Hän karttaa sitä, kuten hän koettaa karttaa, ettei joutuisi kiitollisuudenvelkaan minulle eikä osoittaisi myötätuntoaan suurta kärsimystäni kohtaan. Vihdoin tulee kaikki valtaamaan hänet muistojen voimalla.
Aamusta iltaan kuulee Anielka kaikkien ylistävän minua; täti on, kuten aina, aivan sokea rakkaudessaan; nuori Chwastowski, tahtoen osoittaa tasapuolisuuttaan, selittää, että olen poikkeus "turmeltuneesta ympäristöstäni"; olen voittanut Celina rouvankin sydämen. Kohtelen häntä sellaisella lämmöllä, että hän nykyään pitää minusta. Luulenpa melkein — tai olen varmakin — hänen sielussaan valittavan, etten ole Anielkan mies. Anielkan ympärillä on pelkkää suggeroivaa rakkautta, siitä pitävät huolta sekä ihmiset että luonto.
Entä sinä, rakkaani, yhäkö sinä vastustat kaikin voimin? Milloin sinä tulet luokseni ja sanot: "En enään jaksa — ota minut, sillä minä rakastan sinua!"