Varsovassa toukokuun 31 p:nä.
Rouva L., erään täkäläisen hyväntekeväisyysyhdistyksen puheenjohtaja, pyysi Klaraa antamaan toisen konsertin yhdistyksen hyväksi. Klara kieltäytyi, selittäen valmistavansa suurempaa musiikkiteosta ja tarvitsevansa siihen kaiken voimansa. Kirjeeseen, jossa hän kohteliaasti esitti kieltonsa, liitti hän kuitenkin saman summan, jonka ensi konsertti tuotti. Helposti käsittää minkä vaikutuksen tämä teki Varsovassa. Päivälehdet ylistivät tietysti taiteilijatarta ja hänen jalomielisyyttään maasta taivaaseen, ja hänen isänsä todella suuri omaisuus on kasvanut kolminkertaiseksi. En tiedä mistä ihmiset ovat saaneet päähänsä, että minä menen naimisiin Klaran kanssa. Ehkäpä huhuun on vaikuttanut vanha tuttavuutemme ja läheinen seurustelumme yhdessä taiteilijattaren monistettujen miljoonien kanssa. Alussa se minua jonkun verran harmitti, mutta sitte päätin tahallani olla vastaansanottamatta huhua, koska suhteeni Anielkaan siten joutuu kaiken epäilyksen ulkopuolelle.
Tänään aamupäivästä Klaran vastaanotossa tuli rouva Korycki luokseni hyvin veitikkamaisen näköisenä ja kysyi useiden musiikkimiesten ja muiden varsovalaisten high-lifen henkilöiden läsnäollessa:
— Hyvä serkku, mikä mytologinen sankari se nyt olikaan, joka ei voinut vastustaa sireenien laulua?
— Kukaan ei ole voinut sitä vastustaa, hyvä serkku, vastasin, — paitsi Odysseus, ja hän jaksoi vain sentähden, että oli sidottu kiinni mastoon.
— Sinä et ole ollut niin varovainen?
Muutamat ympärillä seisovista purivat huultaan odottaessaan vastaustani.
— Joskus ei sekään auta, vastasin. — Sinä tiedät parhaiten, että rakkaus katkoo kaikki kahleet.
Rouva Korycki meni kaikesta itsetietoisuudestaan huolimatta hämilleen, ja minä olin saavuttanut yhden noita pikkuvoittoja, jotka kiertäessään seurasta seuraan kaikkialla kutsuvat esiin sananlaskun "se koira vinkaisee, johon kalikka sattuu".
Minulle on yhdentekevää naittavatko ihmiset minut Klaran kanssa, mutta syystä, jonka jo mainitsin, on huhu minulle edullinen. En kuitenkaan olisi suonut vierailuni hänen luonaan päättyvän niin ikävästi kuin hänen omasta syystään tapahtui. Kun vieraat olivat lähteneet, jäimme Sniatynskien kanssa taloon, ja Klara rupesi soittamaan uutta konserttiaan, joka todella on niin ihmeellinen, ettemme kylläksi voineet sitä kehua. Soitettuaan pyynnöstämme loppuosan uudelleen Klara äkkiä virkkoi: