Olen ostanut kuormittain kukkia ja käskenyt niillä koristaa porraskäytävän ja kaksi salia. Anielkan huone on aivan samassa kunnossa kuin silloin, kun hän asui täällä. Luultavasti he tädin kanssa tulevat varhain ja tahtovat pukeutua kilpa-ajoja varten. Sentähden olen käskenyt asettaa Anielkan huoneeseen peilejä ja muuta mitä hän voi tarvita. Hänen pitää kaikkialla tavata merkkejä huolenpidostani ja rakkaudestani. Vasta nyt, kun tätä kirjoitan, huomaan miten hyvää minulle tekee olla työssä, miten terveellistä on antaa ulkonaisten toimien riistää minut irti oman itseni tarkkaamisen ja erittelemisen alituisesti samasta kiertokulusta. Varmasti olisi viisaampaa lyödä seinään nauloja tulevaa museoa varten kuin alituisesti punoa ajatusta toisen ympäri. Minkätähden minä en voikaan olla terve, yksinkertainen ihminen! Jos aikoinani olisin ollut sitä, olisin nyt onnellisimpia ihmisiä maailmassa.
Kesäkuun 4 p:nä.
Olen tänään käynyt Sniatynskien ja muutamien muiden henkilöiden luona pyytämässä heitä päivälliselle. Kuten odotin, on Sniatynski levittänyt kaikkiin ilmansuuntiin uutista, että siirrän isän kokoelmat Varsovaan ja järjestän julkisen museon. Olen päivän sankari. Sanomalehdet ylistävät minua maasta taivaaseen. Samalla ne käyttävät hyväkseen tilaisuutta ja letkauttavat erinäisiä ihmisiä, jotka "kuluttavat aikansa ja rahansa ulkomailla" j.n.e. Tunnen niiden tyylin ja ajatuksenjuoksun, niin että etukäteen tiesin mitä ne tulevat kirjoittamaan, alkaen itse asiasta lauseisiin sellaisiin kuin "noblesse oblige" y.m.s. Mutta tämä tulee kaikki hyvään aikaan. Olen kerännyt kokonaisen pinkan lehtiä näyttääkseni ne tädille ja Anielkalle.
Kesäkuun 5 p:nä.
Kilpa-ajot ovat huomisen juhlapäivän takia siirtyneet päivää myöhemmäksi. Anielka ja täti saapuivat tänä aamuna, tuoden mukanaan kamarineidin ja joukon matka-arkkuja, joissa puvut kilpa-ajotilaisuuksia varten säilytetään. Ensi silmäys Anielkaan sekä liikutti että pelästytti minua. Hän on mennyt kovin huonon näköiseksi; posket ovat kalvenneet, kasvot ovat kadottaneet entisen lämpimän värinsä, koko olento on tullut ikäänkuin pienemmäksi ja vaikuttaa jotenkuten varjontapaisesti, kuten henkilöt Puvis de Chavannes'n tauluissa. Täti ja Anielkan äiti eivät huomaa tätä, koska aina ovat yhdessä hänen kanssaan, mutta minä, oltuani muutamia päiviä poissa Ploszowista, näen selvästi eron. Minut valtaa katumus ja kipeä säälintunne. Sisällinen ristiriita ja taistelu hänen sydämessään ovat tietysti syynä tähän. Kunhan hän voisikin eroittaa ne mielestään, kunhan hän seuraisikin sitä ääntä sydämessään, joka puhuu minun puolestani — niin levottomuus lakkaisi ja koittaisi onnen aika.
Minä vaivun yhä syvemmälle lentohiekkaan. Minä olen luullut tuntevani Anielkan kasvot pienimpiä yksityispiirteitä myöten, olen luullut voivani nähdä hänet, ikäänkuin hän ilmielävänä seisoisi edessäni, ja kuitenkin minä aina muutaman päivän eron jälkeen keksin hänessä uusia ihastuttavia piirteitä, uutta viehätystä. Sanat eivät riitä lausumaan kuinka kokonaan hän tyydyttää esteettistä makuani, miten syvällisesti tunnen hänessä tavanneeni oman kauneusihanteeni, oman naiseni. Tuo tunne on salaperäinen, se likenee jonkinlaista luonnontieteelliseen otaksumaan perustuvaa uskoa, että itse luonto on määrännyt hänet minulle. Nytkin, kun kuulin vaunujen vierivän pihamaalle ja juoksin ottamaan vastaan vieraitani, valtasi minut tunne, joka kokonaan laski minut hänen viehätysvoimansa alaiseksi. Todellisuus oli taasen valtavampi kuin kuva, jota kannoin mielessäni.
Anielkan yllä oli kevyt raakasilkkinen matkaviitta. Hatun ympäri oli kiedottu pitkä, harmaa huntu, joka englantilaiseen tapaan oli solmittu leuvan alle, ja näistä harmaista kehyksistä katselivat hymyillen hänen kauniit, rakkaat kasvonsa, yhä tuoden mieleen nuoren tytön eikä naimisissa olevaa naista. Hän tervehti minua harvinaisen iloisesti ja sydämellisesti. Nähtävästi aamuinen matka ja tulevat huvit olivat virittäneet hänet hilpeälle mielelle. Minä riemastuin, sillä mieleeni johtui, että hän nähtävästi kuitenkin mielellään näkee minut jälleen ja että ehkä Ploszow ilman minua on tuntunut hänestä tyhjemmältä ja ikävämmältä. Kohteliaana isäntänä tarjosin toisen käsivarteni tädille, toisen Anielkalle — portaat olivat siksi leveät, että se kävi päinsä — ja johdatin heidät ylös. He hämmästyivät komeita kukkaskoristuksia porraskäytävässä, ja minä riensin selittämään:
— Tahdoin vain valmistaa vierailleni pienen yllätyksen.
Painoin kevyesti Anielkan käsivartta, niin kevyesti, että saattoi luulla liikettä satunnaiseksi. Sitte käännyin tädin puoleen:
— Pidän päivälliset Ploszowski-suvun voiton kunniaksi.