Tätiä liikutti yllätykseni. Olisipa hän vain tietänytkin, miten vähän minä tällä hetkellä välitin Naughty-boysta ja Ploszowin hevosten voitoista vaikkapa kaikilla Euroopan kilpakentillä! Anielka nähtävästi arvasi miltä kannalta yllätykseni oli otettava, hän oli vallattomalla tuulella, vilkaisi minuun nopeasti ja puri hymyilevää huultaan.
Minulta meni pää aivan sekaisin. Luulinpa näkeväni Anielkassa jotakin iloista keikailua, jommoista ei hänessä ollut ennen ollut. Mahdotonta, ajattelin, ettei hän olisi jonkun verran itserakas, ettei häntä edes hiukan mairittelisi kaikki mitä teen hänen kunniakseen ja hänen tähtensä.
Riisuttuaan tomuviitan läksi täti paikalla katsomaan Naughty-boyta ja
Auroraa, mutta minä näytin Anielkalle päivällisvieraiden luettelon.
— Olen koettanut, virkoin, — kutsua ainoastaan henkilöitä joista sinä pidät, — mutta jos vielä haluat päivällisille muita, niin lähetän heille paikalla kutsut tai käyn itse heidän luonaan.
— Näytä tädille, vastasi Anielka, — hän saa valita.
— Ei. Me istutamme hänet kunniasijalle ja esiinkannamme hänelle onnittelumme tai valituksemme, mutta emännän virkaa pyydän sinua toimittamaan.
Anielka punastui hiukan ja riensi kääntämään keskustelua toisaalle:
— Mutta, Leon hyvä, voittaakohan Naughty-boy? Täti on voitosta niin varma, ja kovasti häneen tulee koskemaan, jos käy huonosti.
— Minä puolestani olen jo saanut voittoni, sillä talossani on vieras, joka paraikaa istuu tässä vastapäätäni.
— Sinä lasket leikkiä, mutta minua todella peloittaa.