— Saanhan minä puhua sinulle suoraan: älä tee minua surulliseksi.
— Hyvä on, Anielkaseni, vastasin, — se on ennenaikaista puhetta, tässä käteni.
Ojensin hänelle käteni. Anielka painoi sitä voimakkaasti, ikäänkuin hän kädenpuristuksen kautta olisi tahtonut sanoa kaikki mitä ei hän huulin uskaltanut lausua. Tämä kädenpuristus merkitsikin minulle enemmän kuin kaikki sanat. Tulin niin iloiseksi, että olin heittäytymäisilläni hänen jalkainsa juureen. Ensi kerran siitä, kun palasin kotiin, tunsin selvästi, että tuo olento ruumiineen, sieluineen päivineen on minun. Onnen tunne oli niin valtava, että siihen yhdistyi jonkinlainen kauhu. Eteeni avautui uusi, tuntematon maailma. Hänen vastarintansa on ainoastaan ajan kysymys ja minun voittoni varma.
Täti palasi tallista mitä loistavimmalla tuulella. Mikään salaliitto ei ollut uhannut Naughty-boyn kallista henkeä. Harjoittaja Webb oli kaikkiin tädin kysymyksiin vastannut "All right", ja Jack Goose oli ollut täynnä uskallusta. Asetuimme ikkunaan katselemaan kuinka tulevaa voittajaa talutettiin tallista. Oli nimittäin jo aika viedä se Mokotowin kentälle riviin odottamaan vuoroaan. Muutaman minuutin perästä kaksi renkiä talutti hevosen tielle. Emme kuitenkaan saaneet nauttia sen kauniista muodoista, koska se oli ikäänkuin ommeltu kangaskoteloon. Ainoastaan kahdesta peitteeseen tehdystä lävestä katselivat suuret, lempeät silmät, ja peitteen alta tulivat näkyviin sirot, ikäänkuin teräksestä juotetut jalat. Hevosen jälessä astui Webb ja viimeisenä meidän kotitekoinen pieni englantilaisemme Jack Goose, yllä uusi pitkä takki, joka peitti jockeytakin ja saappaat. Huusin hänelle avonaisesta ikkunasta:
— Pidä nyt puoliasi, Kuba!
Hän koppasi lakin päästään, osoitti Naughty-boyta ja vastasi puhtaimmalla burzanilaismurteella:
— Armollinen herra kreivi katsoo vaan tätä…!
Astuimme pöytään ja söimme nopeasti aamiaisen. Kahvia juodessa ehti täti kuitenkin silmäillä mitä sanomalehdet puhuvat isän kokoelmien siirtämisestä. Kumma miten herkällä mielellä naiset vastaanottavat jokaisen julkisen kiitoksen, joka lausutaan heille likeisestä miehestä. Täti kerrassaan säteili ilosta. Hän oli aivan verraton, kun hän, joka hetki keskeyttäen lukemisensa, silmälasiensa takaa katsahti vuoroin minuun mielihyvästä myhäellen, vuoroin Anielkaan uteliaasti — ja tuontuostakin puhkesi puhumaan täynnänsä vakuutusta:
— Ei mitään liioittelua! Sellainen hän aina on ollut.
Minä kiitin Jumalaa, ettei läheisyydessä ollut ketään miehistä skeptikkoa, sillä hän olisi saanut nähdä minut koko noloudessani.