Olin jo päällysvaatteissa ja etsin hiukan kärsimättömänä kiikariani, joka oli joutunut päällystakin ja muiden vaatteiden väliin, kun Stawowski, nähtävästi keksittyään vastauksen, likeni minua ja lausui:

— Te kysyitte minulta miksi minä… Mutta minä keskeytin hänet, sillä etsin yhä kiikariani ja minua harmitti, etten löytänyt sitä.

— Hyvä herra Stawowski, sanoin, — suoraan puhuen on koko kysymys minulle yhdentekevä. Näettehän, että jo on myöhäistä, kaikki ovat lähdössä, ja minä arvaan osapuilleen mitä te aiotte sanoa. Sallittehan siis minun toivottaa hyvää yötä.

Luultavasti olen saanut hänestä ikuisen vihamiehen, varsinkin tämän viimeisen vastaukseni tähden.

Kello yhden tienoissa yöllä saavuin Ploszowiin, ja siellä oli minua vastassa mitä herttaisin yllätys. Anielka odotti minua teepöydän ääressä. Tapasin hänet ruokasalissa täysissä vaatteissa. Ainoastaan hiukset olivat palmikoidut yötä varten. Ilosta, joka minut valtasi hänet nähdessäni, saatan päättää miten syvälle sydämeeni hän on syöpynyt. Mikä rakas olento hän onkaan ja miten ihana hän oli niskaan valuvine hiuksineen! Ja minä tiedän, että ainoa sana minun suustani antaa minulle oikeuden kuukauden tai parin perästä hajoittaa tuon palmikon hänen hartioilleen! En saata pysyä tyynenä, kun ajattelen sitä. En saata uskoa, että onni olisi niin helposti saavutettavissa.

Rupesin nuhtelemaan häntä siitä, ettei hän nuku, mutta hän vastasi:

— Minun ei ollut ensinkään uni, sentähden pyysin äidiltä ja tädiltä, että saisin odottaa sinua. Äiti pani vähän vastaan ja sanoi, ettei se sovi, mutta minä selitin, että me toki olemme sukulaiset, ja tiedätkö kuka asettui minun puolelleni? — Täti.

— Kelpo täti! Juothan nyt kanssani teetä?

— Kyllä.

Ja hän rupesi toimeliaana kaatamaan teetä. Katselin hänen näppäriä, kaunismuotoisia käsiään ja minun teki mieleni suudella niitä. Tuontuostakin katsahti hän minuun, mutta painoi heti, kohdattuaan minun katseeni, alas silmänsä. Vihdoin hän rupesi kyselemään, miten iltani oli kulunut ja mitä vaikutuksia olin saanut. Puhuimme molemmat matalalla äänellä, vaikka tädin ja Celina rouvan makuuhuoneet olivat niin etäällä, ettemme olisi voineet häiritä heitä. Me olimme toisillemme sydämelliset ja luottavat, kuten hyvin rakkaat sukulaiset.