— Milloin hän palaa?
— Niin pian kuin vain voi.
Herkkine hermoineni täytyi minun kuulla kaikki nuo kysymykset ja vastaukset. Jos täti ja Anielka olisivat ruvenneet keskustelemaan joistakin mahdottomista, kyynillisistä asioista, niin eivät he pahemmin olisi voineet kiduttaa minua. Ensi kerran Ploszowissa-oloni aikana tunsin syvästi vihaavani Anielkaa. Sääli minua nyt hiukkasen äläkä minun läsnäollessani puhu tuosta miehestä — älä vastatessasi kiittele, kun kysytään hänen vointiaan, äläkä sano: "Jumalan kiitos!" ajattelin itsekseni. Hän oli avannut toisen kirjeen ja sanoi, katsahdettuaan päivämäärään: "Tämä on aikaisempi" — ja rupesi lukemaan. Katselin hänen kumartunutta päätään hiusten jakausta, otsaa ja alaspainuneita silmäluomia — ja lukeminen kesti minusta sietämättömän kauvan. Samalla tunsin, että noita ihmisiä, häntä ja Kromickia, yhdistää kokonainen keskinäisten harrastusten ja päämäärien maailma, että he ovat liitetyt toisiinsa katkaisemattomilla siteillä, että heidän välttämättömyyden pakosta täytyy tuntea olevansa toisistaan riippuvaisia ja kuuluvansa yhteen. Tunsin, että olen ja pysyn voimana heidän ulkopuolellaan, vaikka voittaisinkin Anielkan vastarakkauden. Siitä hetkestä asti, jolloin näin Anielkan, tähän hetkeen saakka, olin tuntenut hätäni kuten ihminen tuntee sumun peittämän kuilun syvyyden. Nyt oli sumu haihtunut ja kuilu näyttäytyi koko avaruudessaan.
Suurten ahdistusten jälkeen herää minussa aina vastavoima. Tähän asti ei rakkauteni ole vaatinut mitään, mutta nyt alkaa mustasukkaisuus epätoivoisasti vaatia kaikkien noiden armottomien oikeuksien, siteiden ja yhteenkuuluvaisuuksien hävittämistä ja tuomitsemista. Anielka luki kirjeitään tuskin paria minuuttia, mutta sinä aikana ehdin minä käydä läpi piinan koko ääniasteikon, varsinkin kun tapani mukaan samalla erittelin ja arvostelin kärsimystäni pohjaa myöten. Minun täytyi hengessä tunnustaa, että mielikuohussani ja kiukussani ilmeni kaikkinaisia naisellisen oikullisuuden tuntomerkkejä; sitte tulin siihen johtopäätökseen, että tällaiset hermot tekevät elämisen mahdottomaksi ja vihdoin kysyin itseltäni: kun niin perin yksinkertainen asia, kuin että mies kirjoittaa vaimolleen ja hän lukee hänen kirjeensä, voi saada sinut kokonaan pois tasapainosta, niin miten käy, kun mies saapuu tänne ja sinä joka hetki tulet olemaan heidän yhteenkuuluvaisuutensa todistajana?
Hengessäni vastasin: minä tapan hänet! — ja samalla tunsin vastaukseni koko naurettavuuden ja typeryyden.
Itsestään on selvää, etteivät nämä kysymykset olleet omiaan rauhoittamaan minua. Lopetettuaan lukemisensa huomasi Anielka paikalla, että olen epätavallisessa mielentilassa ja katseli minuun tuontuostakin levottomana. Hän on niitä lempeitä olentoja, joiden ympärillä välttämättä täytyy olla ystävällinen ilmapiiri, muuten on niiden paha ja kauhea olla. Se johtuu heidän sydämensä tavattomasta hienotunteisuudesta. Muistan että ennen, kun ei vanha Chwastowski vielä syönyt aterioita poikansa oluenpanijan luona, vaan kartanossa, ja täti joka päivä riiteli hänen kanssaan, Anielka — ennenkuin tiesi miten viattomat nämä riidat olivat — pelkäämällä pelkäsi niitä eikä voinut niitä sietää. Nyt kiihoittunut mielentilani nähtävästi huolestutti häntä, vaikkei hän saattanut aavistaa syytä siihen. Muutaman kerran hän yritti kysyä minulta jotakin Klaran konsertista, mutta hänen katseensa sanoi kaiken aikaa: mikä sinun on?
Minä vastasin kylmin katsein, sillä en voinut antaa hänelle anteeksi kirjeitä enempää kuin äskeistä keskusteluakaan. Heti juotuani teen nousin ja selitin, että minun täytyy lähteä Varsovaan.
Täti tahtoi, että söisin päivällisen kotona ja että me sitte, kuten puhe oli ollut, yhdessä lähtisimme konserttiin. Sanoin että minulla oli asioita toimitettavana kaupungissa, vaikka itse teossa vain halusin jäädä yksin. Käskin valjastaa.
— Tahtoisin, huomautti täti, — jollakin lailla osoittaa kiitollisuuttani neiti Hilstiä kohtaan. Miten olisi, jos jonakin päivänä pyytäisin hänet Ploszowiin?
Täti piti nähtävästi kutsua Ploszowiin niin suurena asiana, että hän epäili sen mahdollisesti olevan Klaralle liian paljon.