— On ollut hauska päivä — eikö totta.
— En moniin aikoihin ole kuullut sellaista soittoa, vastasi Anielka.
— Sinä olit kuitenkin ikäänkuin jollakin lailla tyytymätön. Älä kielläkään. Minä seuraan kaiken aikaa mitä mielessäsi liikkuu ja huomaan pienimmänkin varjon kasvoillasi.
— Sinun täytyi tänään seurustella vieraiden kanssa… Olet kovin ystävällinen, mutta vakuutan, ettei minua vaivaa mikään.
— Olen, kuten aina, seurustellut yksinomaan sinun kanssasi, ja jos sallit, todistan sen sanomalla sinulle mitä päivän kuluessa olet ajatellut.
Odottamatta hänen suostumustaan jatkoin samassa:
— Olet ajatellut, että minä jonkun verran muistutan Latysz-vanhuksia; olet ajatellut, että puhuessani tyhjyydestä, mikä minua ympäröi, olen pettänyt sinua, olet ajatellut, että turhanpäiten pyysin ystävyyttäsi, koska olin saanut sitä jo muualta. Enkö ole oikeassa? Sanoppa suoraan…
Anielkan oli jonkun verran vaikea vastata.
— Jos niin tahdot, niin ehkä… Mutta tuo kaikki tuottaa minulle tietysti vain iloa…
— Mikä tuottaa sinulle iloa?