Ajoin rautatielle, tilasin seuraavaksi päiväksi makuuvaunun Wieniin ja lähetin sitte palvelijan Ploszowiin viemään tädille kirjettä, jossa ilmoitin, että liput jo ovat ostetut. Meidän täytyy lähteä huomenna, koska kaikki liput koko viikoksi jo ovat tilatut.
Kesäkuun 26 p:nä.
Palaan vielä lähtömme edellisiin hetkiin Varsovassa. Nuo muistot syövät aivojani niin etten voi vaieta. Päivää Kromickin palaamisen jälkeen valtasi minut outo tunne. Minä muka en enään rakastanut Anielkaa — mutta toiselta puolen en voinut elää ilman häntä. Ensi kertaa jouduin nyt tilaan, jota voisi sanoa psyykilliseksi särkyneisyydeksi. Aikaisemmin, kun tunteen kehitys oli tapahtunut minussa säännöllisemmin, olin päätellyt: "rakastan häntä, siis tahdon hänet omakseni" — yhtä johdonmukaisesti kuin Cartesius oli sanonut: "ajattelen — siis olen". Nyt muuttui päätelmäni, sanoin: "en rakasta, mutta tahdon hänet omakseni"— ja molemmat puolet olivat minussa erillään, ikäänkuin olisivat olleet kirjoitettuina kahteen eri kivimöhkäleeseen. Molemmat kiusasivat minua sanomattomasti. Ennen pitkää huomasin, että tuo: "en rakasta" on erehdys. Minä rakastan kuten ennenkin, mutta rakkauteni on niin kipeä, niin katkera ja myrkytetty, ettei sillä itse asiassa ole mitään yhteistä onnen kanssa.
Joskus johtuu mieleeni, että vaikka nyt kuulisinkin Anielkan huulilta tunnustuksen, että hän rakastaa minua, vaikka saisin hänelle avioeron, tai hän jäisi leskeksi ja tulisi omakseni, niin en olisi onnellinen. Olisin valmis antamaan elämäni sellaisesta hetkestä, mutta en tiedä voisinko loihtia siihen todellista onnea. Kuka tietää eivätkö ne hermot, joilla tunnetaan onnea, olekin kuihtuneet minussa. Sellaista voi tapahtua. Mitä varten minä todella viivyn tällaisessa elämässä?
Lähtömme edellisenä iltana kävin asekaupassa. Kummallinen mies tuo, joka myi minulle revolverin. Jollei hän olisi ruvennut asekauppiaaksi, olisi hän voinut tulla psykologian professoriksi. Astuessani kauppaan sanoin hänelle heti, että minulle on yhdentekevää onko revolveri Coltin vai Smidtin mallia, kunhan ase vain on hyvä ja tarpeeksi suurta kaliiberia. Vanha herra valitsi minulle aseen, jonka heti paikalla hyväksyin, ja kysyi:
— Saanko antaa myöskin ampumapanoksen?
— Minun piti juuri sitä pyytää. Asekauppias katseli minuun tarkkaavasti:
— Haluatteko revolveriin kotelon?
— Tietysti. Tehkää hyvin ja antakaa kotelo.
— Sepä hyvä, vastasi hän. — Sitte panen panoksen samaa numeroa kuin revolveri.