— Entä mitä täti vastasi hänelle?
— Kieltäydyin empimättä. Sanoin hänelle näin: hyvä ystävä, Jumala on suonut minulle yllinkyllin omaisuutta, ja minun kuoltuani tulee Leon olemaan tämän maan rikkaimpia miehiä. Minkätähden me heittäytyisimme keinotteluihin ja kiusaisimme Kaitselmusta? Jos sinä yrityksissäsi voitat miljoonia, niin pidä ne hyvänäsi, jos taas menetät, niin minkätähden meidän pitäisi joutua tappiolle sinun kanssasi? Minä en ymmärrä tällaisia asioita ja minun on tapana pysyä erilläni asioista, joita en käsitä. Enkö ollut oikeassa?
— Täydelleen.
— Tahdoin puhua tästä kanssasi ja olen iloissani, että olet samaa mieltä. Näetkö, hän hiukan loukkaantui, kun sanoin hänen hommiaan keinotteluksi, mutta rupesi kuitenkin esittämään tulevaisuussuunnitelmiaan ja selittelemään asioita poikki ja pitkin. Jos hän puhui totta, niin hän todella tulee kokoamaan miljoonia — ja minä toivon, että hän sen tekee. Mutta kysyin häneltä heti paikalla: jos asiasi menestyvät näin hyvin, niin mitä sinä yhtiötovereilla?… Hän vastasi, että jota enemmän rahaa pannaan kiinni, sitä suuremmat ovat voitot ja että siellä liikutaan vain käteisellä rahalla, ja hän soisi voittojen lankeavan mieluummin sukulaisille kuin vieraille. Kiitin häntä sukulaisrakkaudesta, mutta pysyin yhä kiellossani. Huomasin kyllä, että se oli hänelle katkera pala. Hän rupesi valittelemaan, ettei meillä kukaan ymmärrä liikeasioita ja että me vain kulutamme perittyjä pääomiamme. Hän sanoi minulle suoraan, että se on synti yhteiskuntaa vastaan, josta minä vuorostani taasen suutuin. "Hyvä ystävä", sanoin, "minä olen isännöinyt kuten nainen ymmärtää, mutta äyriäkään en ole hukannut, vaan päinvastoin lisännyt omaisuuttani. Ja jos jonkun sopii puhua synneistä yhteiskuntaa vastaan, niin ei sinun, joka myit Gluchowin. Tahdoit kuulla totuuden ja nyt sen kuulit! Jollet olisi myynyt Gluchowia, niin minulla olisi sinuun enemmän luottamusta. Minä en tiedä mitään yrityksistäsi, ja hämärät ne ovat kaikille muillekin. Se ainoastaan on minulle selvää, että jos ne todella olisivat niin hyvällä kannalla kuin väität, niin et hakemalla hakisi liiketovereja etkä ottaisi kieltoani niin sydämellesi. Sinä haet liiketovereja sentähden, että tarvitset niitä. Äsken et ollut minulle aivan suora, ja siitä en ensinkään pidä."
— No, entä hän?
— Hän sanoi, että ennen kaikkea ei käsitä minkätähden Gluchowin myynti pannaan yksinomaan hänen niskoilleen. Hän ei suinkaan päästänyt Gluchowia suvun käsistä, vaan ne, jotka epäkäytännöllisellä hoidolla ja kevytmielisellä tuhlauksella olivat tehneet myymisen välttämättömäksi. Kun Anielka meni naimisiin, ei hänellä ollut muuta kuin velkaa. Hän, Kromicki, pelasti enemmän kuin kukaan muu olisi voinut pelastaa, ja sensijaan, että hänelle oltaisiin kiitollisia, kuulee hän vain moitteita ja… odotappa… kuinka hän nyt sanoikaan?… pateettista deklamoimista.
— Se ei ole totta, huomautin. — Gluchow oli pelastettavissa.
— Samaa minäkin sanoin hänelle ja lisäsin vielä, että Gluchowiin kyllä olisin ollut valmis panemaan rahaa. "Olisit", sanoin, "ennen myymistä kirjoittanut Anielkalle sanasen, hän olisi puhunut minulle, enkä minä, Herra nähköön, olisi epäillyt hetkeäkään… Mutta sinä elät kun elätkin sen systeemin mukaan, ettei kukaan saa tietää mitään. Me luotimme kaikki sinun miljooniisi ja siitä syystä vain emme rientäneet apuun." Hän hymyili ivallisesti. "Anielka", sanoi hän, "on liian ylhäinen nainen ja liian ihanteellinen olento välittääkseen raha-asioista tai ottaakseen osaa miehensä rientoihin. Kaksikin kertaa olen pyytänyt häntä puhumaan tädille liikekumppanuudesta ja kaksi kertaa hän ehdottomasti on kieltäytynyt. Mitä tulee Gluchowin pelastamiseen, niin siitä kyllä nyt on helppo puhua, kun ei pelastamiseen enään ole tilaisuutta. Päättäen tämänpäiväisestä kiellosta on minulla kuitenkin syytä olettaa, että Gluchowin pelastamisen olisi käynyt samoin."
Rupesin kuuntelemaan entistä suuremmalla mielenkiinnolla, sillä syy Kromickin ja Anielkan epäsopuun kävi minulle nyt selväksi. Täti jatkoi:
— Tämän kuultuani sanoin: "Katsoppas, hyvä ystävä, kuinka vähän suoruutta sinussa on. Alussa sanoit minulle ehdottavasi liiketoveruutta ainoastaan siitä syystä, että sukulaiset pääsisivät osallisiksi voitoista eivätkä vieraat ihmiset — ja nyt käy selville, että kysymyksessä on oma etusi." Häneltä ei puutu järkeä ja hän vastasi paikalla, että edun tällaisissa tapauksissa aina täytyy olla molemminpuolinen ja että hänelle tietenkin on tärkeää liikutella niin suuria pääomia kuin suinkin, koska liikeasioiden luontoon kuuluu, että jota laajemmalla pohjalla ne lepäävät, sitä vakavammat ne ovat. "Muuten", lisäsi hän, "toivoin, kun otin Anielkan ilman myötäjäisiä, että voisin luottaa sukulaisten apuun, ainakin tapauksissa, jolloin apu samalla on asianomaisille itselleenkin edullinen." Hän oli hyvin suuttunut ja varsinkin häntä harmitti, kun väitin, ettei hän ollut ottanut Anielkaa tyhjäkätisenä, koska minä olin päättänyt antaa hänelle elinkoron.