— En voi sanoa mitään etukäteen. Anna minulle nyt ennen kaikkea tarkka käsitys asioittesi tilasta.
Kromicki rupesi puhumaan ja puhui kiihkeästi, kuten hänen tapansa oli tästä lempiaineestaan. Yhtämittaa hän keskeytti puheensa ja kävi kiinni takinnappiini tai työnsi minua kiviseinää vasten. Sanottuaan jotakin mielestään hyvin vakuuttavaa, nipisti hän kuulumattomalla nopeudella monokkelin silmäänsä ja katsahti minuun ikäänkuin kasvoistani nähdäkseen minkä vaikutuksen hänen sanansa olivat tehneet. Kaikki hänessä, ulkomuodosta hamaan puisevaan, ikäänkuin narisevaan ääneen asti, joka kysymistään kyseli: "mitä mitä?" — oli minulle sietämätöntä, mutta minun täytyi kaiken oikeuden nimessä tunnustaa, ettei hän valehdellut. Hän lausui jokseenkin saman, minkä olin lukenut nuoren Chwastowskin kirjeestä. Asiat olivat seuraavalla kannalla: tavattomia pääomia oli jo kiinnitetty yritykseen, voitot saattoivat olla suuret, varsinkin kun välikirjan mukaan osa etuja oli yksinomaan Kromickin hallussa. Yrityksen onnistumattomuuden vaara oli ainoastaan siinä, että pääomat, joita heti oli täytynyt kiinnittää, palasivat virastotietä, nimittäin hitaasti, ja toiseksi siinä, että Kromicki oli tekemisissä erinäisten hankkijoiden kanssa, joille oli edullista toimittaa mitä huonointa tavaraa, kun taas koko vastuunalaisuus jäi painamaan hänen niskojaan. Viime pykälä jätti hänet intendenttiviraston armoille, ja sillä oli tietenkin oikeus ottaa vastaan ainoastaan hyvää tavaraa. Herra ties mitkä vaarat niin ollen Kromickia odottivatkaan.
Kuunnellessani hänen kertomustaan, jota kesti tunnin ajan, virkoin:
— Hyvä ystävä, sen mukaan mitä esityksestäsi käy selville, emme voi, täti enempää kuin minäkään, yhtyä liikkeeseesi.
Kromickin kasvot kävivät ainoassa hetkessä keltaisiksi kuin vaha.
— Sanoppa minulle: minkätähden?
— Siksi, että kaikesta varovaisuudesta huolimatta voit joutua oikeusjuttuihin, emmekä me halua esiintyä niissä.
— Mutta niin ollenhan ei koskaan voisi ryhtyä mihinkään liikeyritykseen.
— Meillä, minulla ja tädillä, ei olekaan syytä ryhtyä niihin. Mutta sanoppa, kuinka suurella pääomalla halusit meitä osakkaiksi liikkeeseen?
— Mitä siitä enään kannattaa puhua!… Olin ajatellut, että olisitte panneet vaikkapa seitsemänkymmentäviisi tuhatta ruplaa…