Kummallista! Minun olisi pitänyt odottaa sitä, mutta sellaiset ajatukset eivät koskaan johtuneet mieleeni. Ennemmin olisin odottanut, että salama iskisi minuun.
Kuitenkin Kromicki heti Varsovaan saavuttuaan läksi Ploszowiin ja oli siellä muutamia päiviä, sitte he olivat yhdessä matkalla, yhdessä Wienissä, yhdessä Gasteinissa.
Minä herätin eroottisen mielialan. Rouvan hermot joutuivat kiihdyksiin ja sydän väreili. Hitto vie, asialla on kauhistuttavan naurettavatkin puolensa!
Minä olen sanomattoman typerä. Koska kerran saatoin kestää herrasväki Kromickin yhdessä-olon, niin kai minun pitäisi voida kestää seurauksetkin. Mutta Jumala tietää, ettei järkeni ole tähän syypää, vaan hermoni. Ne eivät siedä seurauksia. Muutamilla ihmisillä toimivat nuo molemmat voimat, hermot ja järki, sovussa. Minussa ne tappelevat kuin koirat. Siinä yksi onnettomuus entisten lisäksi.
Minkätähden minä en milloinkaan ajatellut, että näin tulisi käymään? Olisihan minun mieleeni pitänyt johtua, että jos asioiden kulkuun vielä saattaa liittyä jokin hirveä kehitysaste, jokin kaikkia entisiä kipeämpi isku, niin se varmaan ei syrjäytä minua.
Joskus luulen, että Kohtalo erikoisesti vainoo minua, ettei se ota huomioon tosiasioiden logiikkaa, jonka mukaan ne itse pitävät huolta kostostaan, vaan sekaantuu mieskohtaisesti minun asioihini ja kostaa minulle erityisesti. Mutta mistä tämä raivo minua kohtaan? Eivätkö muka muut miehet rakastu toisten vaimoihin vai kärsivätkö he vähemmin siitä syystä, että rakastavat vähemmin, kevytmielisemmin ja kunnottomammin? Mitä oikeutta tässä siis olisi?
Ei olekaan! Näissä asioissa ei ole vaikuttamassa ainoakaan itsetietoinen ajatus, vaan kaikki on välttämättömyyden ja sattuman varassa.
Syyskuun 10 p:nä.
Minussa kytee alituisesti ajatus, että kun inhimillinen tragedia yleensä tähän asti on kehittynyt poikkeustapauksista ja onnettomuuksista, niin minun tragediani sensijaan saa ravintonsa asioiden luonnollisesta kulusta. En todella tiedä mikä on pahempaa. Tämä luonnollinen kulku ainakin on sietämätön.
Syyskuun 11 p:nä.