— Hohoi! hohoi!
Hänen äänensä lentää runkojen välitse ja palaa kaikuna takaisin.
Eikä taas pitkään aikaan kuulu muuta kuin Rzepan kirveen iskut. Välistä puhelevat petäjät keskenään, humisten toisilleen tuuheitten oksiensa läpi.
Välistä työmiehet laulavat, Rzepa taaskin ensimmäisenä. Kelpaa sitä kuulla, kun hän heidän kanssaan laulaa laulua, jonka itse on heille opettanut:
Ja mikäs siellä metsässä humisee?
Huhuu! huhuu!
Ja rytisee ja kumisee!
Huhuu! huhuu!
Putos' oksalta hyttynen tammipuun
Huhuu! huhuu!
Ja taittoi siinä niskaluun.
Huhuu! huhuu!
Ja kärpänen säälistä itkein
Huhuu! huhuu!
Paikalle lensi ja kysyi:
Huhuu! huhuu!
Eikö olis tohtori tarpeen?
Huhuu! huhuu!
Ei ole tohtori tarpeen
Huhuu! huhuu!
Eikä apteekin rohdot.
Huhuu! huhuu!
Lapio vaan on tarpeen
Huhuu! huhuu!
Kapakassa Rzepa niinikään keikkui muita ylinnä. Hän piti viinasta ja oli paha tappelemaan, kun päihtyi. Kerran hän puhkasi erään kartanon rengin päähän sellaisen reiän, että emännöitsijä vannoi voivansa sen läpi nähdä hänen sielunsa. Kerran joutui hän kapakassa tappeluun irtolaisten kanssa — hän oli silloin tuskin seitsemäntoista vuoden vanha. Herra Skorabiewski, joka siihen aikaan vielä oli lautamiehenä, kutsutti hänet kansliaan, veti häntä pari kertaa korvalle — vaikka vaan näön vuoksi — ja kysyi leppeästi:
— Taivaan tähden, Rzepa, mitenkä sinä saatoit tulla toimeen heidän kanssaan, heitähän oli seitsemän?
— Kas, hyvä herra, vastasi Rzepa, — heidän jalkansa olivat marssimisesta niin veltostuneet, että kun vaan vähänkin tönäsi, niin kaatuivat siihen paikkaan.
Herra Skorabiewski sovitti asian. Hän oli ennenkin kohdellut Rzepaa tavattoman suosiollisesti. Akat kuiskuttelivat keskenään, että Rzepa on hänen poikansa: "näkeehän sen tok' paikalla, että siinä hunsvotissa on aatelisvertä."
Mutta se ei ollut totta, vaikka kaikki tunsivatkin Rzepan äidin eikä kukaan hänen isäänsä. Rzepa itse oli vuokrannut mökin ja kolme morgia maata, jotka hän sittemmin hankki omakseen. Nyt hallitsi hän isäntänä omaa maatilkkuaan ja koska hän oli reiru mies, niin hän tuli toimeen kutakuinkin. Hän meni naimisiin ja sai niin hyvän vaimon, ettei parempaa olisi löytänyt, vaikka olisi hakenut kynttilä kädessä. Hänen asiansa olisivat siis olleet mainiolla kannalla, jollei hän vähän liiaksi olisi pitänyt viinasta.