— Ei ole sanottu.
— Tahdotteko koettaa?
— Olkaa siivolla, keskeytti nyt herrastuomari. — Oikeinko te aiotte tapella? Juodaan pois vielä.
Ja he joivat taasen, mutta Burak ja Gomula vain kostuttivat huuliaan, kun sensijaan Rzepa nielasi koko lasillisen aarakkia. Hänen silmissään alkoi säkenöidä.
— Sopikaa nyt pois! kehoitti herrastuomari.
Syleillessään ja suudellessaan riitatoveriaan Rzepa purskahti itkuun. Hän ei itkenyt muuta kuin silloin kun hän oli aika lailla juovuksissa; nyt alkoi hän haikeasti valittaa ja vaikeroida lihavaa vasikkaa, joka häneltä oli kuollut pari viikkoa sitte eräänä yönä navetassa.
— Voi, voi, minkä vasikan Jumala minulta korjasi! sanoi hän surullisesti.
— No, älä sinä sure! virkkoi Burak. — Kirjurille on jo paperi saapunut siitä että ehkä kartanon metsä lankeaa kunnan omaksi.
— Se on oikeus ja kohtuus, vastasi Rzepa. — Kartanon herra ei ole kylvänyt sitä metsää.
Hetkisen perästä hän taasen alkoi: