Kirjuri ei kiinnittänyt mitään huomiota hänen sanoihinsa.
— Aitaamiskustannusten peittämiseksi, puhui hän herrastuomarille ja lautamiehelle, — on hallitus lähettänyt rahoja. Jokainen voi niistä vielä voittaakin, sillä niistä jää viisikymmentä ruplaa miestä päälle.
Rzepan silmät säkenöivät kuten ainakin juopuneen.
— Mutta sitte minä kirjoitankin. Missä rahat ovat?
— Minulla ovat, sanoi kirjuri. — Ja tässä on paperi.
Tämän sanottuaan veti hän taskustaan esiin paperin, joka oli taitettu nelikulmaiseksi ja luki siitä jotakin, jota talonpojat eivät laisinkaan ymmärtäneet. He iloitsivat kuitenkin suuresti. Jos Rzepa olisi ollut selvänä, niin hän kyllä olisi huomannut, että herrastuomari iski silmää lautamiehelle.
Voi ihmettä! nyt kirjuri todella veti esiin rahaa taskustaan.
— No, virkkoi hän, — kuka ensiksi kirjoittaa?
Miehet kirjoittivat vuoronperään, mutta kun Rzepa tarttui kynään, niin
Zolzikiewicz siirsi paperia syrjään ja sanoi:
— Ehket sinä tahdo. Tämä on ihan vapaaehtoista.