Rzepowa ei tullut häntä noutamaan. Hän tiesi, että Rzepa juovuspäissään pian antoi korville. Seuraavana päivänä Rzepa sensijaan pyysi vaimoltaan anteeksi ja suuteli hänen käsiään. Selvänä ollessaan ei hän koskaan sanonut vaimolleen pahaa sanaa, mutta juovuspäissään oli aika pahankurinen.
Rzepa makasi kapakassa koko yön. Aamulla, auringon noustessa hän heräsi. Hän katselee ympärilleen, levittää silmänsä ja huomaa, ettei hän olekaan omassa mökissään vaan kapakassa, eikä edes kulmakamarissa missä eilen istuttiin, vaan suuressa kapakkatuvassa, missä viinatynnörikin on.
— Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Hän katselee vielä tarkemmin. Aurinko on jo noussut ja paistaa maalattujen ruutujen läpi viinatynnöriin. Ikkunan ääressä seisoo Szmul, rukouspaita yllään ja hetaleita päässä; siinä hän huojuttaa ruumistaan edestakaisin ja rukoilee ääneensä.
— Szmul, sinä koiranuskolainen! huusi Rzepa.
Mutta Szmul ei ollut kuulevinaankaan. Hänen ruumiinsa huojahti milloin eteenpäin, milloin sivullepäin ja rukousta yhä jatkui.
Rzepa rupesi nyt koettelemaan paikkojaan, kuten talonpoika aina tekee, nukuttuaan yön kapakassa. Hän tapasi povestaan rahaa.
— Jeesus Maria! mitä tämä merkitsee?
Sillaikaa oli Szmul lopettanut rukouksensa, riisunut rukouspaidan ja hetaleet ja vienyt ne kulmakamariin. Hän palasi tupaan hitain askelin, tyynenä ja arvokkaana.
— Szmul!