— No, mitä tahdot?
— Mitä rahoja nämät ovat?
— Etkö, tyhmyri, sitä tiedä? Sinähän eilen sovit herrastuomarin kanssa, että nostat arpaa hänen poikansa sijasta ja otit jo rahat ja allekirjoitit kontrahdin.
Nuori talonpoika kävi valkeaksi kuin vaate, viskasi lakkinsa maahan, kaatui pitkäkseen sen päälle ja itkeä jollotti niin että ikkunaruudut tärisivät.
— No, korjaa siitä nyt luusi, sotamies! sanoi Szmul tyynesti.
Puoli tuntia myöhemmin likeni Rzepa mökkiään. Hänen vaimonsa oli paraikaa valmistamassa ruokaa ja kun hän kuuli portin narahtavan, karkasi hän suoraan lieden äärestä miestään vastaan, vihan vimmassa.
— Sinä juopporenttu! alkoi hän.
Mutta nähtyään miehensä, kavahti hän, sillä Rzepa oli muuttunut melkein tuntemattomaksi.
— Mikä sinun on?
Rzepa astui tupaan mutta ei aluksi saanut sanaa suustaan. Hän vaan istui penkillä ja tuijotti maahan. Mutta vaimo rupesi urkkimaan ja sai vihdoin viimein urkituksi koko asian.