— He ovat pettäneet minut! huusi Rzepa.
Vaimo vaikeroi ääneensä ja mies hänen kanssaan; lapsikin rupesi kätkyessään parkumaan ja Musti ulvoi ovella niin surkeasti, että naapurinakat karkasivat ulos, kauhat kädessä, kuuntelemaan ja kyselemään toisiltaan:
— Mitä siellä Rzepan mökissä on tapahtunut?
— Eiköhän mies mahtane kurittaa vaimoaan.
Rzepowa älmensi vielä pahemmin kuin hänen miehensä, sillä rakastihan hän, vaimo raukka, miestään enemmän kuin mitään maan päällä.
V.
Pässinpään lakiasäätävä eduskunta ja sen johtavat miehet.
Seuraavana päivänä oli kylässä käräjät. Koko pitäjän lautamiehet olivat saapuneet paikalle, paitsi herrat aatelismiehet, joista muutamat olivat lautamiehinä piirikunnassa. Koska he eivät tahtoneet erota suuresta yleisöstä, noudattivat he englantilaista, s.o. sekaantumattomuuden politiikkaa, jota kuuluisa valtiomies John Bright niin suuresti oli ylistänyt. N.s. "sivistynyt" luokka ei siltä ollut vaikuttamatta kunnan kohtaloihin. Jos jollakin "sivistyneistä" sattui olemaan asiaa käräjiin, niin hän istunnon edellisenä päivänä kutsui luokseen herra Zolzikiewiczin; sivistyksen edustaja tarjosi hänelle nyt viinaa ja sikareja ja asia pohdittiin pohjia myöten. Päivällisaikaan kehoitettiin herra Zolzikiewicziä ystävällisesti jäämään päivälliselle. "Istukaa toki syömään, herra Zolzikiewicz, istukaa!" sanottiin hänelle.
Ja herra Zolzikiewicz istuutui, mutta seuraavana päivänä kertoi hän ikäänkuin sivumennen herrastuomarille: "olin eilen päivällisillä Miedzizsewskillä, Skorabiewskillä tai Oscierzynskillä. Kyllähän minä ymmärrän yskän: talossa on tytär…!" Päivällispöydässä herra Zolzikiewicz koetti käyttäytyä niin hienosti kuin suinkin, hän koetti syödä mitä eriskummallisimpia ruokalajeja samalla tavalla kuin näki muiden niitä syövän, eikä hänen käytöksestään pitänyt kenenkään huomata, että tutunomainen kohtelu herrasväen puolelta oli hänelle hyvin mieluinen.
Hän oli mies joka tiesi hienon maailman tavat ja joka ei koskaan joutunut hämilleen. Hän ei milloinkaan kadottanut mielenmalttiaan, vaan sekaantui rohkeasti keskusteluun, muistellen joko "tuota kelpo komisariusta" tai "tuota erinomaista tirehtööriä", jonka kanssa hän "eilen tai tässä tuonnoin" pelasi yhden kopeekan tikkiä. Sanalla sanoen: Zolzikiewicz koetti kaikin voimin näyttää, että hän ja Aasinkorvan piirikunnan johtavat miehet ovat likeisissä väleissä keskenään. Tosin hän huomasi, että herrasväet hänen kertoessaan vähän oudosti painuivat katselemaan lautasiaan, mutta hän ajatteli että tapa sen vaatii. Monasti häntä myöskin oli hämmästyttänyt se, ettei aatelinen isäntä, päivällisen päätyttyä, odottanut hänen hyvästijättöään, vaan itse tuli taputtamaan häntä olalle ja sanomaan: "no, jääkää hyvästi nyt, herra Zolzikiewicz!" mutta hän arveli taaskin että tapa hienossa seurassa sen vaati. Kun hän sitte hyvästi sanoessaan painoi talon herran kättä, tapasi hän aina siitä jotakin kilisevää. Paikalla hän pusersi kokoon sormensa ja raapaisten aatelisherran kämmentä, koppasi siitä kilisevän kappaleen. Mutta samalla ei hän koskaan unohtanut lisätä: "voi, hyvä herra, ei sitä nyt olisi ensinkään tarvittu!… Tuohon käräjäjuttuun nähden taas ei herran ensinkään tarvitse huolehtia."