Näin erinomaisella johdolla ja katsoen herra Zolzikiewiczin synnynnäisiin lahjoihin, olisivat kunnan asiat varmaan käyneet erinomaisessa järjestyksessä, jos herra Zolzikiewicz vaan aina olisi esiintynyt ja selittänyt tuomioistuimelle, miten asianomaista juttua on käsiteltävä oikeuden kannalta. Mutta hän korotti äänensä kuuluville vaan muutamissa erityisissä tapauksissa: sellaiset jutut joita ei edeltäkäsin oltu valmistettu kilisevillä kolikoilla, jätti hän tuomioistuimen omaan harkintaan ja istui, niitä käsiteltäessä, levollisena paikallaan, suureksi levottomuudeksi lautamiehille, jotka silloin tunsivat olevansa aivan päättömät.
Aatelisista eli tarkemmin sanoen herroista, otti ainoastaan muuan herra Floss, Pikkuedistyksen kartanon pehtori, lautamiehenä osaa kunnan asioihin. Mutta siitä sai hän osakseen yleistä paheksumista. Aatelisto huomautti, että hän tietysti on "punainen", kuten saksalainen nimi Floss'kin jo osoittaa, ja talonpojat, arvaten oman erityisen talonpoikaisen asemansa, väittivät itsepintaisesti, ettei herran sovi istua samalla penkillä talonpojan kanssa: johan sen parhaiten todistaa sekin, etteivät "toiset herrat sitä tee." Yleensä talonpojat moittivat herra Flossia siitä, ettei hän ollut "oikea herra" ja ettei herra Zolzikiewiczkään pitänyt hänestä, koskei herra Floss koskaan kilisevillä kolikoilla ollut pyrkinyt hänen suosioonsa. Kerran hän lautamiehenä istunnossa oli käskenyt herra Zolzikiewicziä vaikenemaan. Tyytymättömyys häneen oli siis yleinen ja eräänä kauniina päivänä sai hän keskellä istuntoa vieressään istuvan lautamiehen suusta kuulla seuraavan huomautuksen: "onko herra mikään oikea herra? Herra Oscierzynski on herra ja herra Skorabiewski on myöskin herra, mutta te, hyvä herra ette ole herra, vaan ammattilainen!" Tämän kuultuaan herra Floss, joka hiljan oli ostanut itselleen maatilan, antoi kunnan asioille palttua, kuten hän aikoinaan oli kääntänyt selkänsä kaupungillekin. "Hän on pelannut itsensä pussiin", sanoivat aateliset ja sekaantumattomuuden politiikkaa tukeakseen mainitsivat he sananlaskun, jonka — kuten kaikkien sananlaskujen — tuli sisältää kansan syvää viisautta ja tässä tilaisuudessa todistaa, että talonpoika on talonpoika — häntä ei mikään paranna.
Rauhassa sivistyneitten neuvoilta ja ilman heidän valistunutta apuaan, keskusteli kunta siis nyt asioistaan, turvautuen ainoastaan pässinpääläiseen älyynsä. Olisihan sen tosin pitänyt Pässinpäälle riittää, ainakin sen väitteen mukaan että parisilainen äly riittää Parisille. Onhan sitäpaitsi tunnustettu asia, että käytännöllinen ymmärrys eli niinkutsuttu "terve talonpoikainen järki" merkitsee enemmän kuin epäkansallinen, ulkoapäin tullut sivistys. "Terveen järjen" ovat maan omat asukkaat jo syntyessään tuoneet maailmaan — sitäkään ei, ymmärtääkseni, kukaan väitä valheeksi..
Kaikki tämä tuli ilmi Pässinpään käräjissä. Siellä luettiin esitys, jossa viranomaiset anovat, että kunta omalla kustannuksellaan korjauttaisi maantien, joka Pässinpään maiden halki vie Aasinkorvaan. Esitys ei ensinkään miellyttänyt kokoontuneita kunnan isiä ja eräs paikkakunnan senaattoreista ilmilausui selvästi, ettei tie ensinkään ole korjauksen tarpeessa, sillä voidaan ajaa herra Skorabiewskin niityn poikki. Jos herra Skorabiewski olisi ollut läsnä istunnossa, niin hän ehkä olisi huomannut olevan syytä vastustaa tätä yleishyvää tarkoittavaa huomautusta, mutta hän ei ollut läsnä, sillä hän suosi sekaantumattomuuden politiikkaa. Kyllä senaattorin esitys varmaan olisi saavuttanut yksimielistä kannatusta, jollei herra Zolzikiewicz edellisenä päivänä olisi ollut päivällisillä herra Skorabiewskin luona. Hän oli silloin kertonut neiti Jadwigalle kahden espanjalaisen kenraalin kuristamisesta Madridissa, jonka kohtauksen hän oli lukenut herra Breslauerin kustantamasta "Isabella Espanjalaisesta." Päivällisen jälkeen painaessaan herra Skorabiewskin kättä, oli hänen käteensä sattunut kilisevä kolikka. Herra kirjuri ei ollut huolinut panna vastaustaan paperille, vaan laski nyt kynän kädestään, josta kaikki paikalla ymmärsivät, että hän haluaa puheenvuoroa.
— Herra kirjuri tahtoo sanoa jotakin, kajahti useista suista yhtaikaa.
— Minä tahdon vaan sanoa, että olette aika tyhmyrejä, virkkoi herra kirjuri tyynesti.
Tämän todella valtioviisaan puheen voima, tässä sen supistuneessakin muodossa, oli sangen suuri. Lausutut sanat sisälsivät vastalauseen sekä lautamiehen huomautusta että yleensä Pässinpään koko lainsäätävää hallintoa vastaan. Mainitun hallinnon jäsenet rupesivatkin nyt levottomina katselemaan toisiinsa ja raappimaan ajatuskyvyn jaloa jäsentä, päätä. Se osoitti, että Pässinpään hallinnon jäsenet olivat painuneet punnitsemaan asiaa pohjia myöten. Pitkän vaitiolon jälkeen muuan edustajista vihdoin aukaisi suunsa ja kysyi:
— Mutta minkätähden?
— Siksi että olette tyhmyrejä!
— Ehkä! virkkoi muuan ääni.