— Korkea laki ja oikeus! Voi auttakaa minua, minua onnetonta orpoa, Jumalan tähden auttakaa! Piru heiltä silmät sokaiskoon! vai kaivolla minä muka olisin nähnyt hänet Jagnan kanssa! Etkö sinä, saastainen sikiö, muista sen seitsemän kertaa sanoneesi minulle, että niin rakastat minua, että tekisi mielesi suuhusi syödä. Saisit siihen paikkaan nutistua, saisi kielesi ikipäiviksi kangistua! Vai kauhalla minä sinua otsaan iskin! eipäs ollutkaan kuin vaahterainen halko! Päivä on vielä korkealla, kun hän jo tulee pellolta ja tahtoo ruveta syödä hotkimaan. Minä puhun hänelle ihan kauniisti ja kohteliaasti: kas vaan sitä veijaria, kun jo tulee kotiin ja isäntä on vielä pellolla! Mutta sufragaaniksi en minä häntä ole sanonut, niin totta kuin Herra Jumala minua auttakoon. Periköön hänet per…
Herrastuomari kutsui hänet nyt järjestykseen, antaen oikaisunsa kysymyksen muodossa.
— Pidätkö siitä jo kitasi kiinni, akka?
Seurasi hetkisen hiljaisuus; tuomarit rupesivat miettimään langetettavaa tuomiota ja voi heidän hienotunteisuuttaan! eivät tuominneet kumpaakaan riitapuoluetta viiden guldenin sakkoihin! Oman arvonsa vuoksi ja varoitukseksi kaikille rakastuneille pareille koko Pässinpäässä, tuomitsi oikeus valittajat istumaan kopeissa vielä kaksikymmentäneljä tuntia ja maksamaan kansliakuluja hopearuplan kutakin henkeä kohden.
"Wach Rechniolta ja Baska Zabiankalta kansliakuluja viisikymmentä kopeekkaa hopeassa", kirjoitti herra Zolzikiewicz kirjoihin.
Siihen loppui istunto. Herra Zolzikiewicz nousi, veti ylöspäin hiekankarvaisia housujaan ja alaspäin sinipunertavia liivejään, lautamiehet, aikeissa erota, ottivat myöskin jo hattunsa ja piiskansa. Silloin ovi, joka porsaitten hyökkäyksen jälkeen oli suljettu, äkkiä avautui selkosen selälleen ja sisään astui Rzepa, synkkänä kuin yö, ja hänen perässään Rzepowa ja Musti.
Rzepan vaimo oli kalpea kuin liinavaate: hänen kauniit, hienot piirteensä henkivät surua ja nöyryyttä, mutta mustista silmistä vieri kyyneleitä poskille.
Rzepa astui sisään uhkamielisenä, pää pystyssä, mutta nähdessään koolla koko korkean oikeuden, katosi häneltä rohkeus ja hiljentäen ääntään, virkkoi hän:
— Ylistetty olkoon!
— Iankaikkisesta iankaikkiseen! — vastasivat lautamiehet kuorossa.