— Onhan se rumaa juottaa ihminen juovuksiin ja myydä hänet.
— Rumaa on! myönsivät muut.
— Jumala ja Hänen kaikkein pyhin Synnyttäjänsä siunatkoot teitä sanoistanne! huudahti Rzepowa, langeten polvilleen kynnykselle.
Herrastuomaria hävetti ja lautamies Gomula oli aika lailla harmissaan; he katselivat molemmat kirjuriin, mutta tämä pysyi vaiti, kunnes Rzepowa oli lakannut puhumasta.
— Tyhmyrejä te olette! huusi hän sitte tyytymättömille lautamiehille.
Sanat synnyttivät haudan hiljaisuuden. Kirjuri jatkoi:
— Seisoo ihan selvästi kirjoitettuna, että joka sekaantuu vapaaehtoiseen konhtrahtiin, joutuu merilain mukaan tuomittavaksi, mutta tiedättekö te, tomppelit, edes mikä merilaki on? Te olette niin tyhmiä ettette tiedä, että merilaki…
Kirjuri veti nyt taskustaan liinasen ja niisti nenänsä. Sitte hän kylmällä, virallisella äänellä jatkoi puhettaan:
— Joka tomppeli ei tiedä mikä merilaki on, se pistäköön vaan lusikkansa tällaiseen soppaan. Kyllä sitte tietää mikä merilaki on, kun luita ja ytimiä polttaa. Jos mies vapaaehtoisesti on kirjoittanut itsensä sotaväkeen, niin varokoon sekä yksi että toinen sekaantumasta siihen asiaan. Välikirja on allekirjoitettu vieraittenmiesten läsnäollessa — se pitää siis paikkansa. Niin seisoo lakitieteessä, jollet usko, niin katso lakiin ja asetuksiin. Kuka sille mitä voi, että kaupan päälle juodaan? Ainahan te juotte, tyhmeliinit, aina ja alituisesti!
Jos itse oikeuden jumalatar, toisessa kädessä vaaka ja toisessa paljastettu miekka, äkkiä olisi astunut esiin käräjätuvan uunin takaa ja seisahtunut lautamiesten eteen, niin ei hän olisi taitanut heitä enemmän kauhistuttaa kuin sanat merilaki, laki ja asetukset. Hyvän aikaa vallitsi huoneessa synkkä hiljaisuus. Vihdoin rupesi lautamies Gomula puhumaan. Hän puhui hiljaisella äänellä, mutta kaikki kääntyivät häneen katsomaan, ikäänkuin kummissaan hänen rohkeudestaan.