— Tyttö on kaksi kertaa torjunut Pelskin tarjouksen ja tahtoo tehdä työtä ansaitakseen leipänsä. Schwarz, Schwarz, mitä merkitsee kaikki maailman kärsimykset, kun viimein pääsee tuollaisen aarteen omistajaksi!
Sitten hän palasi jälleen sairaan luo.
— Mitä rouva Witzberg tahtoi? — kysyi Schwarz välinpitämättömällä äänellä.
— Marie on matkustanut Odessaan, missä hän on saanut toimipaikan, — vastasi Augustinowicz.
Schwarz sulki silmänsä, lepäsi hetkisen liikkumattomana ja mumisi sitten itsekseen:
— Tyttö parka! Uusi elämä on käyvä hänelle perin raskaaksi.
Augustinowicz puri hampaansa yhteen, eikä vastannut sanaakaan.
KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU.
Viimein saattoi Schwarz jättää sairaalan, ja kuukautta myöhemmin hän suoritti tohtoritutkintonsa. Augustinowicz oli suorittanut omansa joku päivä aikaisemmin ja oli läsnä Schwarzin tutkinnossa. Eräänä kauniina syysiltapäivänä olivat molemmat vastaleivotut tohtorit ulkona kävelemässä ja päätyivät viimein kaupungin puistoon. Schwarzin kasvoilla näkyi vielä sairauden jäljet, mutta hänen terveytensä edistyi päivä päivältä. Augustinowicz oli tarttunut hänen kainaloonsa ja he kulkivat verkkaan eteenpäin, keskustellen menneisyydestä.
— Istukaamme tälle penkille, — sanoi Augustinowicz. — Mikä ihana päivä; on niin suloista saada lämmitellä itseänsä auringonpaisteessa.