Mutta heti ensi päivänä joutui hän yliopiston lumoihin, niinkuin kaikki muutkin nuoret miehet, joita joukottaan saapui Kiowaan. He halusivat opiskella, kokoontua, huvitella, omaksua tietoja, jakaa niitä toisille, edistyä tai jäädä takapajulle, voittaa tai kaatua. Sellainen elämä oli vilkasta. Yliopisto oli nuorille miehille kuin suuri mehiläispesä, jossa aivot hedelmöittyvät ja äly ja nuoruus löytävät yht'aikaa ravintonsa. Joka vuosi aukaisi opisto porttinsa, ottaakseen vastaan tulevien vuosien siemenen. Ja tuo nuoriso, joka koko sydämestään antautui maailman pyörteisiin, tahtoi nyt Schwarzinkin mukaansa. Mutta mihin hän kääntyisi ja ryhtyisi? Hänen edessään oli useampia satamia, mutta minkä niistä hän valitsisi lähtökohdaksensa? Kauan epäröityään hän päätti antautua lääketieteelliselle alalle.

— Ennen kaikkea täytyy koettaa rikastua, — arveli hän itsekseen, — eikä millään uralla voi tehdä sitä nopeammin kuin lääketieteellisellä.

Siitä huolimatta hän teki päätöksensä empien; jos hän olisi noudattanut mielihaluaan, olisi hän mieluimmin ryhtynyt opiskelemaan luonnontieteitä, sillä niissä kohosi ihmisjärki hänen mielestänsä korkeimpaan saavutukseensa. Tämä käsitys oli peräisin vielä niiltä ajoilta, jolloin hänen nuori kemianopettajansa kimnaasissa oli haltioissaan puhunut oppilaillensa: "Uskokaa minua, hyvät ystävät, kaikki muut paitsi luonnontiede on pelkkää pötyä." Kimnaasin rehtori oli puolestaan pannut kaiken voitavansa, saadaksensa tuon päätelmän kumotuksi, selittäen oppilaille, että ainoastaan uskonnon tutkiskelun kautta saattaa ihminen löytää todellisen onnen. Mutta Schwarz, joka oli jo kauan pitänyt rehtoria vanhana aasina, ei kiinnittänyt vähintäkään huomiota hänen sanoihinsa, vaan alkoi yhä hartaammin kallistua kemianopettajansa mielipiteitten puoleen. Mahdollisesti hän olisikin seurannut mielihaluaan, ellei hän olisi joutunut sattumalta seuraamaan erästä keskustelua, joka vaikutti häneen ratkaisevasti. Muuan saksalainen kielitieteen ylioppilas oli eräänä iltana väittänyt ravintolassa, että ihmisen, joka antautuu tieteelle, täytyy uhrautua sille kokonaan ja luopua kaikista muista elämännautinnoista.

— Kerrotaan, — sanoi hän, — että muuan islantilainen kalastaja syventyi kerran katselemaan pohjantähteä niin, että ei huomannut karttaa virran pyörrettä, vaan joutui aaltojen saaliiksi. Aina viime hetkeen saakka oli hänen katseensa tähdättynä tähteen, ja kun hänet sitten nostettiin merenpohjasta, niin huomattiin pohjantähden kuvastuvan hänen silmistänsä. Niin käy myöskin miehelle, joka vihkii itsensä tieteen palvelukseen; syösköön elämä hänet millaiseen syvyyteen tahansa, aina loistaa hänen otsallaan kuitenkin tieteen tähti.

Nuoren kielitieteilijän sanat olivat ensin tehneet kuulijoihin valtavan vaikutuksen. Ainoastaan eräs lakitieteen ylioppilas nimeltä Wassilkiewicz, älykäs mies, johon Schwarz erityisesti oli kiintynyt, rohkeni olla tähän yleisesti hyväksyttyyn väitteeseen nähden eri mieltä.

— Sanoja! — huudahti hän. — Pelkkiä sanoja! Moinen käsitys voi olla mahdollinen maanmiestesi keskuudessa, mutta ei täällä meillä. Minun mielipiteeni on se, että tiede on ihmistä varten, eivätkä ihmiset tiedettä. Kalastajasi oli tyhmeliini; hänen olisi tarvinnut vain pitää lujemmin kiinni peräsimen varresta, niin hän olisi voinut rauhassa ihailla tähteänsä ja viedä kalasaaliinsa kotiin. Kuinka? Ihmiskunta kärsisi nälkää ja janoa ja sinä kääntäisit sille selkäsi, olisit sille taakkana sensijaan, että sitä tukisit! Mutta joko sinä et puhu tosissasi tahi sitten sinä olet joutunut harhaluulojesi uhriksi, minkä seikan olet itse ennemmin tai myöhemmin huomaava. Eräänä päivänä, kun sinun todellinen elämäsi on alkanut, olet sinä ymmärtävä kuinka tyhjät ja ontot sinun kirjapinkkasi ovat ja sinun sydämesi janoaa onnea ja rakkautta. Minulla esimerkiksi on Liettuassa, pienessä puuhökkelissä kaksi vanhaa, harmaahapsista omaista, isä ja äiti, jotka puhuvat minusta päivät pitkät aivan kuin olisin joku "Tuhannen ja yhden yön" prinssi. Enkö olisi tunnoton lurjus, jos hautautuisin kirjojeni joukkoon niin, etten ajattelisi heitä ensinkään, vaan jättäisin heidät yksikseen vanhoilla päivillään. Lueskelen kuitenkin ja ahdan itseeni tietoja sikäli kuin ennätän. Mutta teen sen heidän tähtensä ja itseni tähden myöskin, mutta en tieteen.

Näin puhui Wassilkiewicz, sytytti sikaarinsa ja tyhjensi edessään olevan lasin, ja hänen sanansa vaikuttivat sen, että Schwarz jätti puhtaasti tieteellisen alan ja ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä. Hän käsitti täydellisesti ystävänsä sanat ja omaksui ne koko luonteensa voimalla. Hän oli jo pienestä pitäen ollut taipuvainen realismiin ja hän pani enemmän arvoa tosiseikkoihin kuin päähänpistoihin, eikä tuntenut halua rikkiviisasteluun. Hän ei milloinkaan kuvitellut näkemäänsä kuvaa kauniimmaksi kuin mitä se oli; häneltä puuttui luomiskyky, mutta hän ymmärsi sitävastoin vertailla asioita toisiinsa, omaksua ne ja vetää niistä itselleen hyötyä. Hän ei milloinkaan ryhtynyt sellaiseen, minkä katsoi mahdottomaksi toteuttaa. Lisäksi hänellä oli luja itseluottamus ja suuri työinto, huolimatta siitä, että hän omisti kaksituhatta ruplaa, jotka soivat hänen harjoittaa opinnoltaan helpommin kuin useimpien hänen tovereistaan. Ja kerran jotakin päätettyänsä hän pani sen tarmokkaasti toimeen, joten hän saattoi laskea itsensä ahkerimpien oppilaitten joukkoon lääketieteellisellä osastolla.

Mutta yhtä suuri kuin hänen innostuksensa oli alussa, yhtä katkerat olivat hänen pettymyksensäkin. Mielipahakseen hän huomasi, että hänen täytyi suurimmaksi osaksi opetella ulkolukua. Hänen täytyi myöntää, että menestyminen opinnoissa riippui enemmän tahdonlujuudesta kuin älykkyydestä. Pääasia oli, että ahtoi päähänsä mahdollisimman paljon valmiita ajatuksia. Lääketieteen opiskelu oli hänestä enemmän käsityötä kuin opiskelua. Hän tuli ajatelleeksi sitä vähäistä hyötyä, mikä hänellä saattoi olla järjestelmästä, jonka vuoksi hänen oli ahdettava päänsä täyteen vaikeatajuisia, pintapuolisia ja epäselviä käsitteitä ja asioita. Mutta kun hän kerta oli antautunut tälle uralle, niin hän päätti myöskin pysyä siinä. Ja pian koitti aika, jolloin hän unhotti yksinpä pettymyksetkin, jotka olivat alussa tuottaneet hänelle niin suurta surua.

KOLMAS LUKU.

Yli kuukauden ajan oli Schwarz jo ollut Kiowassa.