— Mitä hän minulle sanoikaan? — mumisi hän itsekseen. — Mitä Gustav minulle sanoi? Schwarz tulee jälleen luokseni. Onko tämä unta? Ei, ei; kenties saan nähdä hänet jo huomenna!
KUUDES LUKU.
Päivää myöhemmin kuin Schwarz oli niin sankarillisesti vastustanut ylioppilastuomioistuinta, saapui Wassilkiewicz hänen luoksensa. Miltei joka päivä hän kävi Schwarzin luona, milloin yksin, milloin Karwowskyn seurassa, ja hänen suhteensa Schwarziin kävi päivä päivältä yhä läheisemmäksi; molemmat nuoret miehet antoivat suuren arvon toistensa älykkäisyydelle ja tahdonlujuudelle ja heidän vaikutusvaltansa ylioppilaispiireissä kasvoi kasvamistansa.
— No, mitä he arvelevat minusta, tarkoitan Augustinowiczin jutun johdosta? — kysyi Schwarz.
— Eripuraisuutta kestää yhä, — vastasi Wassilkiewicz. — Toiset ovat samaa mieltä kuin sinä, toiset tekevät sinusta pilaa. Olin tänä aamuna tapaamassa erästä sinun vastustajistasi. Minun on tuskin tarpeellista mainita hänen nimeänsä, mutta hänen luonansa oli joukko ylioppilaita; luonnollisesti puhuttiin vain sinusta ja Augustinowiczistä, ja sinä et voi aavistaakaan, kuka sinua innokkaimmin puolsi.
— No, kuka sitten?
— Koeta arvata.
— Karwowsky.
— Ei.
— En voi sitä arvata.