— Gustav!
— Gustav?
— Niin, ja hän sanoi pilkkaajillesi totuuksia, joita nämä eivät pitkiin aikoihin unohda. Sinähän tunnet hänen tapansa. Oh, mitä kaikkea hän sanoikaan!
— Sitä en olisi häneltä odottanut.
— Sinä et tunne häntä; sinä et tunne hänen luonteensa sisintä. Tuo poika poloinen on rakastunut korviansa myöten. Mutta hän on kelpo nuorukainen ja minä säälin häntä.
— Sano minulle — sillä sinä ymmärrät sen paremmin kuin minä — sano, onko hän todellakin kovin sairas?
— Pelkään, että hänen laitansa on hyvin huono.
— Mitä? Eikö siis olekaan kysymys hengenahdistuksesta?
— Hengenahdistuksesta? Eihän toki; hän potee näivetystautia.
— Mutta sehän on kauheata!