— Sanoinhan sen sinulle.
— Niinpä niin.
— Sait ansaitsemasi palkan. Poika on aika jukuripää, ja jos häntä lähestyy siinä äänilajissa, niin voi jo etukäteen arvata kuinka asia päättyy.
Hetkistä myöhemmin kiiruhti Schwarz Helenen luo. Hän oli ankaran mielenliikutuksen vallassa. Wassilkiewiczin sekaantuminen asiaan oli saattanut hänet suunniltaan, ja hänellä oli merkillinen tunne siitä, että tämä sekaantuminen enemmän loitonsi häntä Helenestä kuin lähensi häneen.
Kun Schwarz saapui nuoren rouvan asunnolle, tapasi hän oven lukittuna. Palvelustyttö ilmoitti rouvan kyllä olevan kotona, mutta sanoi, että hän ei tietänyt mitä rouva teki. Hän aukaisi hiljaa oven ja tapasi Helenen nukkumassa tuolilla. Schwarz pysähtyi ovelle ja katseli kauan nukkuvaa naista. Helenen piirteissä oli lapsellista viehkeyttä ja hänen povensa nousi ja laski säännöllisesti silkkipuseron alla. Aistin huuma heräsi Schwarzin rinnassa, äsken riehunut viha vaihtui nyt aivan toisenlaiseen tunteeseen. Kauan hän katseli tuon poven tasaista nousua ja laskua ja haaveksi saavansa vaipua sille hellään suloiseen uneen. Viimein hän laskeutui polvilleen Helenen viereen ja painoi suudelman hänen riippuvalle kädellensä. Nuori nainen havahtui, avasi silmänsä ja hymyili herttaisesti kuin lapsi, jonka hellivän äidin suudelma vastikään herätti.
Schwarzin hyväilyyn oli nyt ensikerran yhdistynyt aistillisuutta. Tähän saakka oli hän suhtautunut Heleneen, ellei juuri kylmästi, niin ainakin pidättyvästi, mutta epämiellyttävä kohtaus Wassilkiewiczin kanssa oli nyt herättänyt hänessä voimakkaan halun heittäytyä ystävättärensä syliin ja etsiä sieltä unhoa ja lohdutusta. Naisen lumousvoima oli viimein saanut hänet valtoihinsa.
Hän oli vielä liian kiihoittunut, voidakseen puhua ystävättärellensä katkeruudesta, joka täytti hänen sydämensä. Hän kohotti päänsä, katsoi Heleneen ja sanoi:
— Armaani, rakastan sinua koko sielullani, mutta ihmisten ilkeämielisyys loukkaa itserakkauttani ja saattaa minut epäluuloiseksi itseäni kohtaan. Minun täytyy löytää rakkaudesta uusia voimia. Helene, luota minuun ja rakasta minua.
— Mitä tarkoitat, rakkaani? En ymmärrä sinua! Schwarz tarttui Helenen käteen ja jatkoi lempeällä äänellä:
— Ja oikeastaan sinun pitäisi ymmärtää minua. Luulen, että rakkauteni sinuun ja haluni tehdä sinut onnelliseksi eivät ole vähäisemmät kuin Potkanskynkaan. Mutta minun ja hänen välillä on suuri ero. Hän oli ylhäisen herran poika, saattoi heti ojentaa sinulle kätensä ja tarjota sinulle tilaisuuden hyvinvointiin ja ylellisyyteen. Minä sensijaan olen työmiehen poika ja minun on vielä kauan tehtävä työtä, saadakseni luoduksi perustan meidän yhteiselle onnellemme. En hylkää sinua koskaan, sen vannon; mutta en myöskään tahdo, että sinä, vaimonani ollessasi, joutuisit kokemaan samaa tylyä, kylmää todellisuutta, josta Potkansky sinut totutti pois. Pyydän siis, että luotat minuun ja rakkauteeni. — Helene, puhu, vastaa minulle.