— Kuulehan, vanha ystävä, älä viitsi kiusata itseäsi, älä tee itseäsi sairaaksi! Vastaa minulle: Kärsitkö sinä Helenen tähden?
Schwarz pudisti päätänsä.
— Kärsit, sinä kärsit Helenen tähden. Mutta, ystäväni, rohkaise itseäsi. Tapahtunutta ei enää saa tapahtumattomaksi.
Schwarz nousi; varma päätös näkyi hänen silmistään, ja vaikka hänen kasvoillaan kuvastuikin ankara tuska, saattoi kuitenkin havaita, että hänen sielussaan oli tapahtunut taistelu, josta hän oli suoriutunut voittajana. Hän puristi voimakkaasti Augustinowiczin kättä ja sanoi:
— Lähden hänen luoksensa.
— Kenenkä?
— Helenen.
Augustinowicz ponnahti pystyyn.
— Niin, — jatkoi Schwarz. — Olen jo kylliksi epäröinyt ja valehdellut.
Lähden pyytämään Heleneä vaimokseni.
Näin sanottuaan Schwarz poistui huoneesta.