— Kolme vuotta on kulunut siitä kuin Gustav kuolinvuoteellaan uskoi sinut minun hoiviini. Olen parhaani mukaan täyttänyt hänelle antamani lupauksen; mutta suhteemme ei ole enää sellainen kuin sen pitäisi olla. Sen täytyy muuttua toisenlaiseksi, Helene!
Schwarz vaikeni hengittääksensä; hän oli lausumaisillansa oman tuomionsa.
Helene oli käynyt kalpeaksi; hänen silmäluomensa värähtelivät ja silmänsä sumenivat.
— Sen täytyy muuttua, — mumisi hän tuskin kuuluvalla äänellä.
— Helene, tahdotko tulla vaimokseni?
— Rakkaani…
— Helene risti kätensä aivan kuin rukoukseen ja loi intohimoisen katseen Schwarziin.
— Niin, tule vaimokseni; aika, josta olen sinulle puhunut, on vihdoinkin koittanut.
Helene kietoi käsivartensa Schwarzin kaulan ympärille ja painoi päänsä hänen rinnallensa.
— Rakkaani, ethän laske leikkiä? Ei, ei… saan siis vielä kerran tuntea mitä onni on! Oh, jospa sinä tietäisit kuinka minä sinua rakastan.