— Muukalainen, ole vieraanani ja levähdä matkan vaivojen jälkeen!
Ovi avautui ja kynnykselle ilmestyi pieni, sangen hienosti puettu nuori mies, jota Augustinowicz ei, mikäli hän saattoi muistaa, ollut koskaan ennen nähnyt. Odottamaton vieras oli puettu samettitakkiin, vaaleisiin housuihin, valkoisiin jalkasuojustimiin ja kiiltonahkakenkiin; parta oli juuri ajeltu ja kasvoihin oli kiinnitetty aivan erityistä huolta. Nuo kasvot eivät olleet kauniit, mutta eivät tyhmänkään näköiset, eivät rumat, mutta eivät nerokkaatkaan, eivät avonaiset, mutta eivät umpimielisyyttäkään osoittavat; suu, nenä, silmät, otsa, kaikki olivat jokseenkin tavallista laatua, joten miehessä ei ollut muu mielenkiintoista kuin vaatteet.
— Asuuko täällä herra Schwarz? — kysyi hän.
— Kyllä.
— Voisinko häntä nyt nähdä?
— Nytkö? Kyllä, onhan nyt kirkas päivä. Yöllä se ei ehkä olisikaan yhtä helppoa.
Vieras hämmästyi hiukan, mutta Augustinowiczin kasvot ilmaisivat enemmän iloa kuin ilkeyttä.
— Talonomistaja kehoitti minua kääntymään herra Schwarzin puoleen, — jatkoi nuori mies, — saadakseni tietää neiti Marie N:n uuden osoitteen, hänen, joka aikaisemmin asui täällä isänsä kanssa. Ehkä te voitte antaa minulle tietoja tuosta neidistä?
— Kyllä, sen teen kernaasti. Tietäkää siis, että tuo neiti on varsin sievä ja että…
— Mutta eihän ole kysymys siitä.