— Anteeksi, siitä juuri onkin kysymys, arvoisa herra. Sillä myöntäkää vaan, nuori mies, että jos olisin sanonut teille Marien olevan ruman, niin ette suinkaan olisi niin kiihkeästi halunnut tehdä hänen kanssaan tuttavuutta? Ette, olen varma siitä!
— Nimeni on Pelski, ja minä olen tuon kreivittären serkku.
— Kas niin, siinäpä juuri onkin ero meidän välillämme; minä en ole hituistakaan sukua hänelle.
Vieras rypisti otsaansa.
— Joko te ette ymmärrä minua tahi sitten teette minusta pilaa!
— Niin rouva Witzberg'kin aina sanoo minulle… mutta ehkä te ette tunnekaan rouva Witzbergiä? Hän on sangen arvossapidetty henkilö; huomattavimpina tekijöinä hänellä on: varallisuus ja tytär… suloinen tytär…
— Hyvä herra…
— Kuulen askeleiden äänen portaissa. Kenties Schwarz saapuu kotiin, tai ehkä se ei olekaan hän! Tahdotteko lyödä vetoa kanssani siitä, että se ei ole Schwarz?
Augustinowicz olisi voittanut vedon, sillä seuraavassa tuokiossa astui Schwarz huoneeseen. Hänen jo luonnostaan tarmokkaat ja älykkäät kasvonsa säteilivät täydessä loistossaan. Hänen silmistään kuvastui miehen järkähtämätön tahto, miehen, joka on päättänyt toteuttaa aikeensa. Oli todellakin silmiinpistävä ero Schwarzin miehekkäiden, Augustinowiczin pienten, kuluneiden ja tuon hienon muotinuken sileiden kasvojen välillä.
— Saanko esitellä: herra Pelski ja, tuhat tulimmaista, herra Schwarz, lääketieteen tohtori.