"Herra, tiedän enemmän kuin luuletkaan. En ole tullut tänne tyhjin käsin. Tiedän, ettei Auluksen väki ole ryöstänyt neittä, sillä olen puhutellut hänen palvelijoitaan. Tiedän, ettei hän ole Palatinuksella, jossa kaikki parhaillaan häärivät sairaan pikku Augustan ympärillä. Tiedän ehkä senkin, miksi herrat tahtoivat etsiä neittä minun avullani eikä käyttämällä vartijoita tai Caesarin sotamiehiä. Tiedän, että palvelija, joka on kotoisin samasta maasta kuin hänkin, auttoi hänet pakenemaan. Orjat eivät ole auttaneet heitä, sillä orjat vetävät yhtä köyttä ja he eivät olisi asettuneet sinun orjiasi vastaan. Ainoastaan uskonheimolaiset ovat voineet heitä auttaa…"
"Kuulepa, Vinitius," keskeytti hänet Petronius, "enkö sanonut sinulle sanasta sanaan tätä samaa!"
"Se on suuri kunnia minulle," lausui Chilon. Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen ja jatkoi: "epäilemättä neito palvelee samaa jumaluutta kuin siveä, jalo roomatar Pomponia. Olen myöskin kuullut, että Pomponia oli kutsuttu kotituomioistuimen eteen vastaamaan joidenkin vieraiden jumalien palvelemisesta. En kuitenkaan saanut hänen palvelijoiltaan tietää, mitä jumalia ne ovat ja miksi niiden tunnustajia sanotaan. Jos vain saisin sen tietää, lähtisin heidän luoksensa, rupeaisin hurskaammaksi kuin kukaan heistä onkaan ja voittaisin heidän luottamuksensa. Mutta etkö sinä, herra, joka, kuten olen kuullut, olet viettänyt muutamia kymmeniä päiviä jalosukuisen Auluksen talossa, voi antaa minulle tietoja näistä asioista?"
"En voi," vastasi Vinitius.
"Te olette, jalosukuiset herrat, kauan kysyneet minulta kaikenlaisia asioita, ja minä olen vastannut kysymyksiinne. Sallikaa nyt minunkin tehdä teille muutamia kysymyksiä. Etkö nähnyt, arvoisa tribuni, Pomponian tai jumalallisen Lygiasi käyttävän joitakin kuvia, joitakin uhreja, joitakin merkkejä tai amuletteja? Etkö nähnyt heidän keskenään käyttävän joitakin merkkejä, joita eivät muut ymmärtäneet?"
"Merkkejäkö?… Odotapa!… Kyllä! Näin kerran Lygian piirtävän hiekkaan kalan."
"Kalanko? Aa! Ooo! Tekikö hän sen yhden kerran vai useampiakin?"
"Yhden ainoan kerran."
"Ja oletko, herra, varma, että hän piirsi kalan? Ooo!…"
"Olen," vastasi Vinitius, jota keskustelu huvitti. "Voitko aavistaa mitä se merkitsi?"