"Jumalat ovat niin mahtavat, ettei noituminen voi heitä voittaa."
"Ethän vaan tahtone kieltää Caesarin ja hänen perheensä jumaluutta?"
"Peractum est!" mutisi Epirus Marcellus, joka seisoi likeisyydessä. Hän käytti samaa huudahdusta, jota kansa käytti, kun miekkailija arenalla heti ensi tiellä sai sellaisen iskun, ettei enää toista tarvinnut.
Tigellinus kiehui vihasta. Hän ja Petronius olivat jo kauan kilpailleet Neron suosiosta. Tigellinus oli siinä suhteessa voiton puolella, että Nero hänen seurassaan kursaili aivan vähän tai ei ensinkään, mutta aina kun hän törmäsi yhteen Petroniuksen kanssa, voitti Petronius älyllään ja sukkeluudellaan hänet täydellisesti.
Niin kävi nytkin. Tigellinus ei voinut muuta kuin vaieta ja merkitä muistoonsa ne senaattorit ja ritarit, jotka seurasivat Petroniusta salin perälle ja kerääntyivät hänen ympärilleen, vakuutettuina siitä, että hän yhä edelleen pysyisi Caesarin suosiossa.
Petronius jätti palatsin ja läksi Vinitiuksen luo. Kerrottuaan ottelustaan Caesarin ja Tigellinuksen kanssa, virkkoi hän:
"Nyt olen torjunut vaaran sekä Aulus Plautiuksesta että Pomponiasta, sekä meistä molemmista että Lygiasta. Tyttöä ei ruveta etsimään, sillä kehoitin kuparipartaista apinaamme lähtemään Antiumiin ja sieltä Napoliin tai Bajaehen. Hän lähtee, sillä näihin saakka ei hän ole uskaltanut julkisesti esiintyä Rooman teattereissa. Sen sijaan hän jo kauan on aikonut esiintyä Napolissa. Sitten hän näkee unta Kreikasta. Hän tahtoo laulaa siellä kaikissa suuremmissa kaupungeissa ja vihdoin panna toimeen voittokulun Roomassa, kaikkine seppeleineen, joita »graeculi», kreikkalais-nahjukset, hänelle uhraavat. Sillaikaa voimme me vapaasti etsiä Lygiaa ja vaaratta saattaa hänet turvapaikkaan. Mutta mitä? Eikö jalosukuinen filosofimme vielä ole tullut?"
"Jalo filosofisi on petturi. Ei, hän ei ole tullut, ei ole näyttäytynytkään eikä ikänä näyttäydy."
"Minulla on paremmat luulot hänestä, jollei juuri hänen rehellisyydestään, niin ainakin hänen älystään. Hän on jo kerran saanut iskeä kukkarosi suonta ja tulee aivan varmaan takaisin tehdäkseen sen toistamiseen."
"Varokoon, etten minä avaa hänen omaa suontaan."