Sill'aikaa olivat molemmat kreikkalaistytöt, frygittäret ja kaksi mauritarta korjaamassa unctuariumista pois hyvänhajuisia voiteita. Äkkiä pistivät frigidariumin puoleisen oviverhon välitse kylpyvartijat päänsä ja kuiskasivat hiljaa: »sst!» Samassa hypähtivät frygittäret, kaksi etiopialaistyttöä ja toinen kreikattarista paikoiltaan ja katosivat silmänräpäyksessä oviverhon taakse. Kylpylaitoksessa alkoi nimittäin taas se vallaton ja hillitön elämä, jota ei tarkastajakaan kieltänyt, sentähden että hän monasti itsekin otti osaa sen nautintoihin. Harmitti se muuten Petroniusta, mutta järkevänä miehenä ei hän mielellään ryhtynyt rangaistuksiin, vaan antoi näittenkin huvitusten mennä menojaan.
Eunike oli jäänyt yksin unctuariumiin. Hetkisen kuunteli hän naurua ja melua, joka, yhä edeten, kuului hikoiluosastosta päin. Vihdoin nosti hän pienen, jalokivillä koristetun norsunluisen tuolin, jota Petronius vasta oli käyttänyt istuimenaan, varovasti hänen kuvansa alle.
Huone oli täynnä valoa ja värejä, sillä seinät olivat lasketut taivaankaarenkarvaisilla marmorilevyillä, ja niitä pitkin hyppelivät auringonsäteet.
Eunike nousi tuolille ja, päästyään kuvan tasalle, kiersi äkkiä käsivartensa sen kaulaan. Hän ravisti taapäin kultaisia hiuksiaan, painoi ruumiinsa valkeaa marmoria vastaan ja vei hellästi huulensa Petroniuksen kylmää suuta vastaan…
TOINEN LUKU.
Ystävät nauttivat vahvistavaa aamiaistansa aikana, jolloin tavalliset kuolevaiset jo aikoja sitten olivat syöneet päivällisensä. Aterian jälkeen ehdotti Petronius, että otettaisiin pieni uni. Hänen mielestään oli vielä liian aikaista lähteä vieraisiin. Tosin muutamat ihmiset käyvät tervehtimässä tuttaviaan jo auringonnousun aikaan, se on muka vanha roomalainen tapa, mutta Petroniuksen mielestä se oli sulaa barbarisuutta. Hänestä olivat iltapäivätunnit soveliaimmat, varsinkin se aika, jolloin aurinko kääntyy Jupiterin temppeliä kohden Kapitoliumille ja lankeaa vinoon Forumille. Syksy on vielä sangen kuuma, ja ihmiset ottavat mielellään pienen päivällisunen. Hauska on kuunnella suihkulähteen loisketta atriumissa, astella määrätyt tuhat askeltansa ja sitten nukahtaa punertavaan valoon, joka virtaa purppuraisten, puoleksi suljettujen verhojen läpi.
Vinitius suostui hänen ehdotukseensa ja he rupesivat huolettomasti astumaan edestakaisin, jutellen Palatinuksen ja kaupungin kuulumisista ja vihdoin vaipuen filosofiaan. Sitten läksi Petronius cubiculumiin, mutta ei hän kauaakaan nukkunut. Puolen tunnin kuluttua hän jo palasi, käski tuoda verbena-öljyä, veti sieramiinsa sen hajua ja hieroi sillä käsiään ja kulmiaan.
"Et usko," virkkoi hän, "kuinka se virkistää. Nyt olen valmis."
Kantotuoli oli jo kauan odottanut. He istuutuivat siis ja käskivät viedä itsensä Vicus Patriciukselle Auluksen taloon. Petroniuksen »insula» oli Palatinuksen läntisellä rinteellä, niinsanotun Carinaen luona, joten lyhyin tie sinne vei alempaa Forumia myöten. Koska Petronius kuitenkin samalla tahtoi puhutella kultaseppä Idomenusta, niin antoi hän kantajille käskyn kulkea Vicus Apolliniksen ja Forumin kautta Vicus Sceleratusta kohti, jonka kulmassa oli kaikenlaisia kauppapuoteja.
Jättiläiskokoiset maurilaiset neekerit nostivat kantotuolin olkapäilleen ja läksivät liikkeelle. Perässä kävi orjia, joita toimensa mukaan sanottiin »pedisequi». Hetken perästä vei Petronius vaieten kätensä kasvoilleen, haisteli öljyä ja näytti miettivän jotakin.