"Kristuksen rauha olkoon kanssasi," lausui Chilon. "Mutta sano nyt sinä, Quartus, ansaitsenko minä uskoa ja luottamusta, ja palaa sitten Jumalan nimessä vanhan isäsi luo, ettei hänen tarvitse olla yksin."
"Hän on pyhä mies," virkkoi Quartus. "Hän luovutti koko omaisuutensa ostaakseen minut, tuntemattoman miehen, vapaaksi orjuudesta. Palkitkoon häntä Herramme ja Vapahtajamme taivaallisilla lahjoillaan."
Tämän kuultuaan kumartui jättiläiskokoinen orja suutelemaan Chilonin kättä.
"Mikä on nimesi, veli?" kysyi Chilon.
"Pyhässä kasteessa annettiin minulle nimi Urbanus."
"Urbanus, veljeni, onko sinulla aikaa jutella kanssani kahdenkesken?"
"Työmme alkaa vasta puoliyön aikana, ja paraillaan valmistetaan illallistamme."
"Sittenhän on aikaa yllin kyllin. Menkäämme joelle, niin saat siellä kuulla asiani."
He menivät ja istuutuivat kiviselle rahille rannalla. Oli aivan hiljaista, ainoastaan myllystä kuului kivien ritinä ja joen uomasta etäisten aaltojen loiske. Chilon tarkasteli nyt työmiehen kasvoja. Hän oli surullisen ja alakuloisen näköinen, kuten Roomassa asuvat barbarit tavallisesti, mutta samalla teki hän hyväntahtoisen ja rehellisen vaikutuksen.
"Niin, niin!" huudahti Chilon ajatuksissaan. "Se on tyhmä, kelpo mies, joka varmaan ilmaiseksi surmaa Glaucuksen."