"Tiedän, tiedän! mutta hänhän hirtti itsensä," huudahti työmies.
Tuntui siltä kuin hän olisi surrut, että petturi omalla kädellään oli rangaissut itsensä ja ettei hän enään voinut saada häntä käsiinsä.
Chilon jatkoi:
"Jollei hän nyt olisikaan hirttänyt itseään ja jos joku kristityistä kohtaisi hänet maalla tai merellä, niin eikö hänen olisi velvollisuus kostaa Vapahtajan tuskaa, verta ja kyyneliä?"
"Kuka ei sitä tekisi, isä!"
"Rauha olkoon sinulle, sinä Karitsan uskollinen palvelija. Niin! Me saamme kyllä antaa anteeksi vääryydet, jotka itse olemme kärsineet, mutta kenellä on lupa antaa anteeksi Jumalaa kohtaan tehdyt rikokset? Mutta niinkuin käärme siittää käärmeen, synti synnin, petos petoksen, niin on Judaankin siemenestä kasvanut uusi petturi; ja niinkuin ensimmäinen Judas antoi Vapahtajan juutalaisten ja roomalaisten sotamiesten käsiin, niin tämäkin uusi, joka asuu meidän joukossamme, tahtoo syöstä hänen lampaansa susien suuhun. Jollei kukaan ehkäise vaaraa, jollei kukaan ajoissa särje käärmeen päätä, olemme me kaikki turmion omat, ja meidän kanssamme häviää Karitsankin kunnia."
Työmies katseli häneen kauhistuksissaan, ikäänkuin ei hän olisi saattanut käsittää, mitä omin korvin kuuli. Mutta kreikkalainen verhosi viittansa liepeellä kasvonsa ja lausui äänellä, joka tuntui tulevan maan alta:
"Voi teitä, te Jumalan uskolliset palvelijat, voi teitä kristityt miehet ja naiset!"
Taas syntyi äänettömyys, eikä kuulunut kuin myllyn kivien ritinä ja virran pauhu.
"Isä," sanoi työmies, "kuka se petturi on?"