Chilonin pää painui alas. Kuka se petturi on? Judaan poika tietysti, hänen siemenensä sikiö, joka on olevinaan kristitty ja joka käy rukoushuoneissa vain voidakseen ilmiantaa veljiä Caesarille, kertomalla, etteivät he tunnusta Caesaria jumalaksi, että he myrkyttävät kaivot, surmaavat lapsia ja tahtovat hävittää kaupungin niin ettei kiveä jää kiven päälle. Kas, muutaman päivän perästä saavat pretoriaani-sotamiehet käskyn viedä vanhukset, naiset ja lapset vankeuteen, aivan kuten Pedanius Secunduksen orjat vietiin kuolemaan. Ja kaikkeen tähän on syypää toinen Judas. Mutta jollei kukaan rangaissut ensimmäistä, jollei kukaan kostanut hänelle, jollei kukaan puolustanut Kristusta hädän hetkenä, niin kuka ottaa rangaistaksensa tätä, kuka hävittääksensä, surmataksensa käärmeen, ennenkuin Caesar on ehtinyt kallistaa korvansa sen puoleen, kuka pelastaaksensa perikadosta veljet ja Kristuksen uskon?
Urbanus oli istunut kivisellä kaivonarkulla. Hän nousi äkkiä ja huudahti:
"Minä sen teen, isä."
Chilonkin nousi, katseli hetkisen työmiehen kasvoja, joita kuu valaisi, ja laski vihdoin kätensä hänen päälaelleen.
"Lähde kristittyjen joukkoon," virkkoi hän juhlallisesti, "mene rukoushuoneisiin ja kysy veljiltä parantaja Glaucusta. Ja kun he ovat hänet sinulle osoittaneet, niin tapa hänet Kristuksen nimeen!…"
"Glaucustako?…" kysyi työmies, ikäänkuin painaakseen mieleensä tuon nimen.
"Tunnetko hänet?"
"En, en tunne. Kristittyjä on Roomassa tuhansittain, joten eivät kaikki voi tuntea toisiaan. Mutta huomenna, yöllä, kokoontuvat veljet ja sisaret kaikki Ostrianumiin, sillä sinne tulee Kristuksen suuri apostoli opettamaan. Siellä voivat veljet osoittaa minulle Glaucuksen."
"Vai Ostrianumissa?" kysyi Chilon. "Siis kaupunginporttien ulkopuolella. Ja tulevatko sinne kaikki veljet ja sisaret? Yöllä? Kaupunginporttien ulkopuolella, Ostrianumissa…"
"Niin, isä. Siellä on meidän hautausmaamme Via Salarian ja Nomentanan välillä. Etkö sinä tietänyt, että suuri apostoli tulee sinne opettamaan?"